Akaan puukontekijöitä

Jorma Sipilä 5.11.2018

AKAAN PUUKONTEKIJÖITÄ.

TOIJALAN PUUKKO

1. Flink -Vahtera suku

Kansatieteilijä Sakari Pälsi (1882 - 1965) julkaisi vuonna 1955 kirjan ”Puukko”, joka on alan perusteos ja Pälsiä pidettiin, ja pidettäneen yhä, maamme ensimmäisenä puukkoasiantuntijana.

Sakari Pälsi haastatteli 25.7.1964 ilmestyneessä APU- lehden numerossa (numero 30) entistä toijalalaista puukkoseppä Lauri Vahteraa (1897 - 1967), joka silloin asui Turussa. Haastattelu oli saanut alkunsa pari numeroa aikaisemmin Avussa olleesta jutusta, jossa Pälsi oli esitellyt hienon puukon, mutta piti sitä Urjalassa tehtynä. Lauri Vahtera otti yhteyttä toimittaja Pauli Myllymäkeen ja ilmoitti kyseessä olevan Toijalan puukon ja olevansa yksi sen tekijöistä. Myllymäki lähti sitten Pälsin kanssa Turkuun ja tapasi Lauri Vahteran, jota Pälsi haastatteli. Myllymäki nauhoitti haastattelun ja teki sen pohjalta jutun.

Tähän juttuun perustuu paljolti kaikki, mitä Toijalan puukon varhaisemmista vaiheista tiedetään, tai on saatu selville. Yksi keskeisimmistä kohdista on Pälsin kysymys heti haastattelun alussa: ”Mistäs te ton puukontekotaidon olette oppinu”? Lauri Vahteran vastaus on kirjattu: Isältä ja isoisältä. Ja isoisä niitä jo teki. Sen nimi oli Flink ja etunimi taisi olla Kalle”.

Ensimmäinen Akaassa toiminut Toijalan puukkojen valmistaja oli Elias Simonpoika Flink, joka oli syntynyt 19.4.1825 Kuhmoisissa ja muuttanut Jämsään vuonna 1853. Sieltä hän oli muuttanut Akaaseen vuonna 1883. Hän asui mm. Rätössä ja Nahkialassa ja oli ammatiltaan ”itsellinen”, joka tarkoittaa mm. käsityöläistä. Aamulehdessä vuonna 1890 julkaistun uutisen mukaan hän voitti maamiesseuran näyttelyssä palkinnon tekemistään puukoista.

Valitettavasti Jämsän kirkonkirjat digitaalisessa muodossa loppuvat vuoteen 1858, joten en ole pystynyt selvittämään Eliaksen toimintaa siellä. Hänen viimeisin työpaikkansa Kuhmoisissa oli Kotakosken saha, jossa hän työskenteli sahamiehenä (asettajana). Jämsässä hän oli vuosina 1868 - 1869 samassa tehtävässä Rekolankosken sahalla.

Tunnetuin Toijalan puukkojen valmistaja oli Elias Simonpojan poika Kalle (virallisesti Kaarle) Flink, myöhemmin Vahtera, joka oli syntynyt 28.6.1869 Jämsässä ja muutti ensin Kuhmoisiin ja sieltä Toijalan Rättöön vuonna 1884. Hän asui aluksi Elias Simonpoika Flinkin perheessä, johon kuuluivat lisäksi vaimo Hedda Liisa, joka oli syntynyt 13.5.1825 ja kolme pariskunnan tytärtä.  Kallen kohdalla Akaan seurakunnan rippikirjassa on merkintä, jonka mukaan hän oli Eliaksen poika mutta syntynyt avioliiton ulkopuolella ja äidin nimi oli Maria.  Maria Gustava oli Eliaan ja Heddan vanhin tytär (syntynyt vuonna 1849), jonka au poika Kalle oli ja jonka Elias oli adoptoinut.

Kalle Flink vihittiin Turussa Kokkolasta kotoisin olevan Maria Englunin kanssa ja heille syntyi kolme poikaa: Kaarle Sulo v. 1892, Lauri Walfrid v. 1897 ja Sakeus Eerik v. 1900. Neljästä tyttärestä elivät aikuisikään Jenny (s. 1895) ja Lyydi (s. 1906). Ennen vuotta 1909 kaikki muuttivat sukunimensä Vahteraksi (Wahteraksi). Akaan seurakunnan vuosien 1891 - 1909 rippikirjaan on heidät merkitty ensin Flinkeiksi, mutta sitten vedetty se yli ja kirjoitettu tilalle Wahtera. HisKi- hakukoneen tiedot internetissä ulottuvat vuoteen 1904 asti ja silloin nimenmuutosta ei vielä ollut  tehty.

Kalle Vahteran puukkoverstas oli hänen asuntonsa yhteydessä, joka ainakin 1910- luvulla sijaitsi Toijalan Pätsiniemessä. APU- lehden haastattelussa Lauri Vahtera kertoi, että puukkoverstaassa työskentelivät Kallen lisäksi pojista kaksi, sekä isän (siis Kalle Vahteran) kaksi veljeä. Puukkoja valmistettiin kymmenen kappaleen erissä ja myytiin pääosin tukkuliikkeille Pohjois-Suomeen. Kallen veljistä toinen oli Henrik Niklas Flink (syntynyt vuonna 1855 Jämsässä). Tämä oli muuttanut Akaaseen Jämsän Piispalasta jo vuonna 1878 rautateiden palvelukseen. Kirkonkirjoissa hänet mainitaan ensin rautatieläisenä ja sitten vaunun tarkastajana. Vuonna 1991 hän oli kuitenkin ”entinen vaunun tarkastaja”. Varmaankin hän sen jälkeen meni puukkoverstaalle työhön. Toista veljeä en ole onnistunut jäljittämään. Nämä veljet, siis Eliaksen pojat, olivat kylläkin Kallen veljiä, koska hän oli Eliaksen adoptiopoika. Biologisesti he kuitenkin olivat Kallen enoja, siis äiti Marian veljiä.

Pälsin kysymykseen missä Lauri oli puukon teon oppinut, tämä vastasi: ”Isältä ja isoisältä. Ja isoisä jo niitä teki. Sen nimi oli Flink ja etunimi taisi olla Kalle ja se asui Jämsässä.” Miten tätä vastausta tulisi tulkita? Oliko kyseessä kolme vai neljä sukupolvea? Asiaa on tulkittu usein niin, että olisi kyse neljästä sukupolvesta. ( Lauri, isä, isoisä ja tämän isä). Asia ei kuitenkaan ole oleellinen, koska kirkonkirjat osoittavat, että Kalle oli isä, Elias isoisä ja Simo tämän isä. Lauri joko muisti nimen väärin tai todennäköisemmin Myllymäki kirjoitti sen väärin.

Elias oli syntynyt siis 11.4.1825 Jämsässä ja kuoli 28.4.1891 Toijalan Nahkialassa.. Hänen isänsä oli Simo Erkinpoika (Simon Eriksson) Flink, joka oli syntynyt vuonna 1796 Padasjoella. Tämän isä oli rumpali Erik Flink, joka asui Padasjoella Vesijaon kylässä. Myöhemmin hän muutti torppariksi Kuhmoisiin Puukkoisten kylään Kotakosken torppaan, jossa kuoli vuonna 1846. Simo sekä hänen vaimonsa Saara Joonaan tytär (Sara Jonasdotter) sekä poika Elias olivat myös asuneet Kotakosken torpassa ja joutuivat sieltä lähtemään. Elias pääsi töihin Kotakosken sahalle ”asettajaksi”, mutta Simo on merkitty kirkonkirjoihin ammatilla inhysing eli itsellinen. Tämä tarkoitti sitä että hän ei ollut kenenkään palveluksessa vaan elätti itsensä sekalaisilla töillä tai esimerkiksi käsityöläisenä.

Elias Simon poika Flink siis tullessaan Toijalaan valmisti puukkoja. Hän ei varmaankaan ole itse keksinyt valmistamaansa puukkomallia. Puukkotyyppiä lienee jo aikaisemmin valmistettu Jämsän- Kuhmoisten- Padasjoen seudulla. Eräät puukkoharrastajat ovat esittäneet, että Toijalan puukon kehitti alun perin Jämsässä Jämsänkosken Patalassa sahaseppä Juho (Johan, Jan) Flink. Tälle teorialle en ole löytänyt mitään kirjallista näyttöä. Kirkonkirjojen mukaan Jämsänkosken sahalla asui ja työskenteli seppä Johan Flink, joka oli syntynyt 3.5.1795. Johan eli Juho on sama Jan Flink, joka on mainittu eräissä tutkimuksissa ja asui Jämsän Vierelän kylässä vuonna 1823. Itse asiassa hän muutti mainittuna vuonna Alhon rustholliin ja sai työpaikan sahalla seppänä.

 Juholle ja hänen vaimolleen Eeva Joonaan tyttärelle syntyi neljä poikaa: Eric Johan 1822 (kuoli 1832), Mathias 1828 (kuoli kuukauden vanhana), Jonas 1929 ja Carl Gustaf 1830 (kuoli kuukauden vanhana) ja kolme tytärtä: Maja Lisa 1823, Anna Maria 1826 (kuoli 1832) ja Fredrika 1834 (kuoli 1840).

Juho ja Eeva muuttivat vuonna 1844 Pykälistön torppaan asumaan. Juhon työsuhde sahalla näyttää loppuneen. Rippikirja, josta tämä selviäisi, on tältä osin lukukelvoton, mutta vuonna 1850, kun Eeva muutti Kakariston torppaan, hänet on mainittu leskeksi. Juho siis kuoli joskus 1840- luvun lopulla. Hänen ainoa aikuisikään elänyt poikansa Joonas ei esiinny puukon valmistajana missään tiedoissa. Kuten aikaisemmin mainitsin, en ole löytänyt mitään faktatietoa tai perustetta sillekään teorialle, että Juho Flink olisi ollut ylipäätään puukkojen valmistaja. Olisikohan käynyt niin, että Lauri Vahteran mainitsemat sukunimi Flink ja paikkakunta Jämsä, ovat johdattaneet puukkoharrastajia etsimään sopivia henkilöitä Jämsästä ja sitten löytyi Juho/Johan/Jan Flink, vieläpä seppä.

Nämä mainitut Flinkit eivät olleet sukulaisia. Sukunimi Flink on yleinen ns. sotilasnimi eli sellainen sukunimi, joita varsinkin 1700- luvulla Ruotsin ruotujakoisessa armeijassa annettiin sellaisille sotilaille, joilla ei ennestään ollut sukunimeä.  Nimi ei ole mitenkään harvinainen Jämsän alueella.

Joka tapauksessa Kalle Vahteran isä (ja Lauri Vahteran isoisä) Elias Flink oli se henkilö, joka toi tämän puukkomallin Toijalaan. Keneltä hän oli saanut siihen vaikutteita, jää ainakin toistaiseksi arvoitukseksi. Jotain voisi selvitä niistä Jämsän, Kuhmoisten ja Padasjoen kirkonkirjoista, joita ei vielä ole digitoitu. Tämä vaatisi kuitenkin pitkällistä tutkimista. Juho Flinkin voimme nähdäkseni kuitenkin kokonaan unohtaa.

Kalle Vahtera suuntautui sosialismiin ilmeisesti samoihin aikoihin kuin suomensi nimensä. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen ja kuului ilmeisesti sen vasempaan laitaan. Hänet nimitettiin vuonna 1918 punakaartin Toijalan rykmentin päälliköksi. Hänellä oli sen verran sotilaskoulutusta, että hän oli palvellut kolme vuotta Hämeenlinnassa Suomen Tarkka-ampujakaartissa vuosina 1891 - 1894. Kallen pojat Kaarle Sulo, Sakeus ja Lauri liittyivät myös punakaartiin. Sakeus kuoli Tampereen vankileirillä sairauteen 22.6.1918, Kaarle Sulo kuoli vankileirillä Hämeenlinnassa 27.7.1918, Lauri haavoittui ja joutui vangiksi Lahdessa.  Kalle ja Lauri Vahtera tuomittiin maanpetoksesta kuritushuoneeseen. Kallen tuomio oli 10 + 15 vuotta kuritushuonetta.

Lauri vapautui vuoden 1920 armahduksessa ja jatkoi puukkojen valmistusta. Hänet mainitaan Toijalan Sanomissa vuoden 1921 taksoituslautakunnan luettelossa, joten hänellä oli ollut verotettavia tuloja.  Lauri Vahtera muutti kertomuksensa mukaan Turkuun vuonna 1928 ja meni Crichton-Vulcanin telakalle viilariksi. Aikaisemmin mainitussa haastattelussa hän kertoo sen jälkeen tehneensä puukkoja vain tuttaville ja työtovereille.

Kalle oli armahdettu 2.6.1923 mennessä, jolloin hän ilmoitti Toijalan Sanomissa irtaimistonsa myynnistä huutokaupalla paikkakunnalta muuton johdosta. Hänkin muutti Turkuun. Siellä Kalle jatkoi ainakin jossain määrin puukon valmistusta, koska on löytynyt puukkoja, joiden tupessa lukee K. Wahtera Turku. Valmistus ehkei ollut päätoimista, koska Turussa valmistettuja puukkoja on löytynyt erittäin vähän. Toisaalta hän ei asunutkaan Turussa kuin viitisen vuotta.

Kalle palasi Toijalaan viimeistään vuonna 1929. Turun Sanomissa 28.6.1929 syntymäpäiviä- palstalla oli maininta ”60 vuotta täyttää puukkoseppä Kalle Vahtera Toijalassa”.  Lokakuussa 1929 Kalle ilmoitti Toijalan Sanomissa vastaanottavansa kupariastioiden tinaustyötä. Tuntuisi luonnolliselta, että hän jatkoi myös puukkojen valmistusta, vaikeasta kilpailutilanteesta johtuen ilmeisesti pienemmässä mittakaavassa.

Kalle Vahtera kuoli vuonna 1956 Toijalassa ja hänen kuolinpesässään oli puukkoja, tuppia sekä raaka-aineita. Tämän tiedon sain noin vuonna 1992 henkilöltä, jonka nimeä en tyhmyyttäni tullut kysyneeksi. Hän kertoi olleensa aikanaan kuolinpesän selvittäjänä. Ostin häneltä pitkän ”väkipuukon”, joka oli Kallen kuolinpesästä ja hänen luotettavalta tuntuneen kertomuksensa mukaan Kalle Vahteran itselleen tekemä sotapuukko. Sen terä on taottu viilasta ja puukon mitat ovat: Terän pituus 21 cm ja kokonaispituus 34.5 cm. Tuppi on nahkaa messinkiheloin.

Kalle Vahteran hautajaiset olivat 9.12.1956.

2. Matti Salo

Akaan Historian kolmannessa osassa, sivulla 42, jossa käsitellään vuoden 1918 tapahtumien jälkiselvittelyä Toijalassa, on maininta, jonka mukaan ”Tuppi- ja veitsiseppä Matti Salo sai 12 vuotta vankeutta, vaikka (pankinjohtaja) Väinö Airola suositteli vapauttamista”. Matti Salo valmisti myös Toijalan puukkoja. Niiden tupeissa lukee useimmiten M.Salo tai M.Salo Toijala. Puukot ovat hyvin samannäköiset kuin Vahteran valmistamat, mutta ei liene tiedossa, myikö Salo valmistamansa puukot itse vai Vahteran kautta.

Mahdollisesti Matti Salo on sama itsellisen poika Matti Aleksanterinpoika Salo, joka muutti Toijalaan Kuhmoisista vuonna 1899 ja vihittiin 1906 Selma Karolina Wilhelmssonin kanssa. Niin morsian kuin sulhanenkin on merkitty irtolaisiksi. Tämä voisi hyvin tarkoittaa puukontekijää. Kiinnostava on myös se, että Matti muutti Toijalaan Kuhmoisista, josta myös Kalle Vahtera oli muuttanut!

VIIALAN PUUKOT

1. Jaakko Salo

Viialassa puukkoja valmisti Jaakko Salo, joka tunnettiin lempinimellä Tuppi- Jaska. Hän oli syntynyt luultavasti 1880 - 90- luvulla ja lienee asunut aluksi Toijalassa, mutta asui jo 1920- luvulla Viialassa ”Packalenin talossa” urheilukentän lähellä. Myöhemmin, 1930- luvun lopulla hän asui Haihunkoskella Salon talossa. Tämä talo sijaitsi Osuuskaupan sivumyymälän vieressä Varrasniemen puolella. Tuppi- Jaska valmisti hienoja puukon tuppia mutta myös puukkoja. Jaska käytti raaka-aineena Viialan Nahkatehtaalta ostamaansa kakkosluokan nahkaa ja palasia, jotka eivät käyneet kenkäteollisuudelle, mutta olivat tuppien valmistukseen vallan hyviä. Hänellä oli myös paja, jossa hän suoritti kattiloiden tinausta ja valmisti puukkoja. Puukon terien raaka-ainetta hän sai myös läheltä: Viialan Viilatehtaan ja Nirha Oy:n sekundaviiloja.

Tuppi- Jaskaa koskevat tiedot olen saanut nyt jo edesmenneeltä sotaveteraanilta Onni Laaksoselta. Akaan seudussa oli hänestä vuonna 2008 juttu ja sodan aikainen valokuvakin. Siinä Laaksosen vyöllä näkyi hyvin hänen sotapuukkonsa, joka oli Tuppi- Jaskan vuonna 1941 tekemä.

2. Viialan Viila Oy

Toinen puukkojen valmistaja Viialassa oli Viialan Viila Oy. Puukko oli puhdas ”timpurin” puukko ja kilpaili lähinnä halvan ruotsalaisen Mora- puukon kanssa. Tehtaan entinen tuotantopäällikkö Leo Kanerva kertoi, että toimitusjohtajaksi tullut Otso Lavonius oli ostanut Sakari Pälsin Puukko- kirjan ja antoi sen Kanervalle, joka tuolloin oli suunnittelijana tehtaalla. Hänen tehtäväkseen tuli suunnitella puukko ”kirjan ohjeiden mukaan”. Tämä tapahtui vuosina 1955 - 56 ja puukkoja alettiin sitten hänen piirustuksensa mukaan valmistaa. Tupet tilattiin muualta, Kanerva ei muistanut keneltä. Puukkoja valmistettiin ”joitain tuhansia” kappaleita ja valmistus loppui 1960- luvun alkuun mennessä. Tuppia jäi ylitse.

Sakari Pälsin kirjan mukaan puukon ulkonäköön oli ilmestynyt (siis vuonna 1955) turhia ja epäsuomalaisia piirteitä. Näitä olivat kahvan liian iso ponsi (yläpäässä oleva levennys), tai ponsi ylipäänsä, terän ”keikkakärki” eli ylöspäin suuntautuva kärki ja verijuova eli veriura. Nämä puuttuvatkin Viialan puukosta, joten Leo Kanerva oli Pälsinsä lukenut!

Hallussani on yksi tällainen puukko ja olen tutkinut toistakin puukkoa. Viialan puukon kokonaispituus on 21,5 cm (terän pituus 10,5 cm ja kahvan 11 cm). Terän hamara on suora eikä terässä ole ”veriuraa”. Parhaat tuntomerkit ovat kahvan varsin pieni ponsi ja ruskeaksi lakattu väri.  Hela on ohutta materiaalia ja varsin kapea (11 - 12 mm). Toisen puukon terässä on kevyt kaiverrus ”Viialan Viila Oy”, mutta toisessa tarkastelemassani puukossa kaiverrusta ei ole. Nahkaisessa tupessa on tehtaan logomerkki.

Kumpikin tutkimani puukko on otettu kasasta, joka oli tehdassalin nurkassa. Siitä sai henkilökunta ottaa puukkoja. Oletettavasti nämä olivat tuotannossa syntynyttä kakkoslaatua, joka ei siis täyttänyt myyntiin menevien tuotteiden laatuvaatimuksia

Valmistuksen loputtua yli jääneet tupet sai Henkilökunta ottaa ja niitä on käytetty myös muiden valmistajien puukkojen tuppina. Käyttämättömiä tuppia on myyty myös Viialan kirpputoreilla, joten Viialan tupessa oleva puukko ei useinkaan ole viilatehtaan valmistama.

Lähteet:

Aamulehti, vuosikerrat 1890 - 1891 digitaalisessa sanomalehtiarkistossa

Akaan seurakunnan kirkonkirjat vuoteen 1910

Favorin Martti: Akaan Historia osa III, Hämeenlinna 2008

Favorin Martti: Raskaita Aikoja 1917 - 1918, kirjoitussarja Akaan Seudussa 2018

HisKi- hakukone internetissä

Kansallisarkisto: Suomen sotasurmat 1914-1922

Leo Kanervan haastattelu v 2004

Mikrofilmatut kirkonkirjat Kansallisarkistossa

Onni Laaksosen haastattelu v. 2008

Sakari Pälsi: Puukko, Helsinki 1955

Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen (SSHY) sivuilla digitoidut kirkonkirjat

Toijalan Sanomat vuosilta 1916-1928 digitaalisessa sanomalehtiarkistossa