Sukulaisia esittelyssä

Tämän suvun jäseniksi katsotaan ne, jotka ovat isän tai äidin puolelta Viialan Varrasniemen Sipilän eli Borgmestarin sukuun kuuluvia ja heidän puolisojaan.

Sukulaisia esittelyssä -sarjassamme olemme esitelleet sukuun kuuluvia tai pyytäneet heitä kertomaan itse itsestään.

Taulu 1540 Heikki Sipilä
(Taulu 155) Gunvor Sipilä
Taulu 1571 Kari Sipilä
Taulu 15710 Jarkko Sipilä
Taulu 15711 Jouko Sipilä
Taulu 1572 Marja Antila
(Taulu 1574) Leena Sipilä
Taulu 1575 Kirsti Taattola
Taulu 6201 Ilkka Manni

Sukuhaarat

Varrasniemen kylän keskuksen muodosti neljä maalaistaloa: Mustila, Seppälä, Penttilä (joka on uusjaon yhteydessä siirretty kauemmaksi) sekä Sipilä, joka vuodesta 1549 esiintyy omana tilana ja on saman suvun perintötilana ollut vuodesta 1675. (1) Valtionarkistosta voidaan isännistä saada tiedot vuodesta 1540 lähtien. He eivät kuitenkaan ole nykyistä sukua. (2)

Heikki Heikinpoika, suvun yksi "kantaisä" syntyi Akaassa Varrasniemen kylässä Borgmestarin tilalla helmikuun 1. päivänä 1807. Hänen vanhempansa olivat Sääksmäen Jutikkalasta tullut Heikki Antinpoika Björklo s. 1770 ja Borgmestarin tilan tytär Kaisa Yrjöntytär s. 1765. Lapsia heillä oli vain kaksi, tytär Greta Liisa oli Heikki Heikinpoikaa kolme vuotta vanhempi. (3)

Heikki Heikinpoika jäi pitämään Varrasniemen Sipilän tilaa puolisonsa Katariina Sakariaantyttären kanssa ja Greta Liisa avioitui Kustaa Johonpojan kanssa ja muutti Urjalaan.

Lähteet:

(1) Akaan Sipilän suku -kirja, jossa Lehtori Kerttu Stenholmin esitelmä sukuseuran perustavasta kokouksesta 26.10.1991.
(2) Akaan Sipilän suku -kirja, Heikki Sipilä: Sukuseuran alkuvaiheet
(3) Akaan Sipilän suku -kirja, Kaija Manni: Heikki Heikinpojasta

Greta Liisa Heikintytär
s. 4.5.1804
k. 

Puoliso: Kustaa Juhonpoika
s. 10.8.1803
k. 10.1.1862, Urjala

Vanhemmat:

Kaisa Yrjöntytär
s. 1764
k. 1829

Henrik (Heikki) Antinpoika Björnklo
s. 1770
k. 1804

Lapset:

Fredrika Vilhelmiina
s. 24.8.1830, Urjala
k. 3.2.1911, Viiala

Taulu U1: Juho Heikki Kustaanpoika
s. 10.4.1833 Urjala
k. 1.5.1906, Viiala

Klaus Vihtor Sundfelt
s. 19.5.1837, Urjala
k. 15.5.1871, Viiala

Taulu U1: Juho Heikki Kustaanpoika
s. 10.4.1833, Urjala
k. 1.5.1906, Viiala

Puoliso: Maija Leena Juhontytär
s. 7.1.1828, Somero
k. 13.10.1899

Vanhemmat:

Greta Liisa Heikintytär 
s. 4.5.1804
k. 

Kustaa Juhonpoika
s. 10.8.1803
k. 10.1.1862, Urjala

Lapset:

Taulu U10: Juho Vihtori Pukkila
s. 24.6.1862, Somero
k. 2.10.1944, Somero

Taulu U11: Gustav
s. 1.3.1864
k. 4.10.1864

Taulu U12: Henrik Emil
s. 14.8.1865, Somero
k. 8.4.1866

Taulu U13: Kaarlo Älli
s. 21.3.1868, Somero
k. 6.3.1931

Taulu U14: Heikki Isomäki ent. Seppälä
s. 10.2.1870
k. 17.4.1939

Muokattu Akaan Sipilän suku -kirjassa olevasta alkuperäisestä tekstistä.
Alkuperäisen tekstin kirjoittanut Kaija Manni

Heikki Heikinpoika, suvun "kantaisä" syntyi Akaassa Varrasniemen kylässä Borgmestarin tilalla helmikuun 1. päivänä 1807.

Hänen vanhempansa olivat Sääksmäen Jutikkalasta tullut Heikki Antinpoika Björnklo s. 1770 ja Borgmestarin tilan tytär Kaisa Yrjöntytär s. 1764. Lapsia heillä oli vain kaksi, tytär Greta Liisa oli Heikkiä kolme vuotta vanhempi. Heikin isä oli pojan syntyessä 37 ja äiti jo 43-vuotias. Isä kuoli Heikki Heikinpojan ollessa 17-vuotias ja äiti viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1829. 

Rippikirjat vuosilta 1829-1835 antavat viitteitä siitä, että Heikki Heikinpoika olisi ollut Varrasniemen Borgmestarin isäntä heti äitinsä kuoltua, sillä muita isäntiä (Bonden) ei kirjoihin ole merkitty. Akaan historian mukaan Heikki Heikinpoika olisi ollut Varrasniemen Borgmestarin isäntänä vuosina 1832-1860, mutta alkuvuosi lienee ollut jo äidin kuolinvuosi eli 1829.

Heikki Heikinpoika vihittiin 2.7.1833 Katharina (Kaisa) Sakarian tyttären kanssa Kylmäkoskelta Kuusjoen kylästä Rossin Mäenpään rusthollista. Kaisa oli puettu morsiusasuun (skrud) ja vihkimisen suoritti J.J. Ahonius, joka myöhemmin kotona kastoi myös useat lapsista. Heikki Heikinpoika oli vihittäessä 26- ja Kaisa 21-vuotias.

Kylmäkosken rippikirjojen mukaan Heikki Heikinpoika asui perheineen vuodesta 1835 Rossin Mäenpään tilalla eli vaimon kotitilalla. Kaisa oli vanhin lapsista ja isän kuoltua marraskuussa 1828 oli äiti, Maria Mikontytär, vastannut tilan hoidosta. Niinpä vävy oli oletettavasti tervetullut apu. Perheen vanhimmat lapset, pojat Juho Kustaa ja August syntyivät Mäenpäässä.

Kun Heikki Heikinpojan perhe muutti takaisin Varrasniemen Borgmestariin ilmeisesti vuonna 1843, ryhtyi Kaisan veli, Israel Sakarianpoika, pitämään Rossin Mäenpään tilaa. Heikki Heikinpoika kuoli Varrasniemen Bongmestarissa vanhuuteen vuonna 1883 heinäkuussa 76-vuotiaana ja vaimonsa Kaisa ajetustautiin kuusi vuotta myöhemmin.

Kuudesta lapsesta kolme kuoli lapsena. Vuonna 1836 syntynyt Juho Kustaa jäi kotitalon pitäjäksi, vuonna 1851 syntynyt Matilda Mariana meni Tammelaan emännäksi. Tilan isännyys oli siirtynyt jo vuonna 1861 Juho Kustaa Heikinpojalle.

Heikki Heikinpoika
s. 1.2.1807, Akaa
k. 22.7.1883, Akaa

Puoliso: Katariina Sakariaantytär
s. 12.9.1812
k. 17.2.1890

Vanhemmat:

Kaisa Yrjöntytär
s. 1764
k. 1829

Henrik (Heikki) Antinpoika Björnklo
s. 1770
k. 1804

Lapset:

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s. 23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Taulu 3: August Heikinpoika
s. 1.1.1840
k. 11.1.1868

Taulu 4: Karoliina Vilhelmiina Heikintytär
s. 11.9.1844
k. 11.8.1852

Taulu 5: Henrik Alfred Heikinpoika
s. 22.1.1848
k. 2.8.1852

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Taulu 7: Viktor Heikinpoika
s. 22.3.1855
k. 5.10.1857

Juho Kustaa Heikinpoika (Taulu 1) tuli Sipilän eli Borgmestarin talon isännäksi jo vuonna 1862 Hän kuoli varsin norena, alle 40-vuotiaana vuonna 1875. Nuorin lapsista Johan Fredrik (Taulu 19) syntyi vasta kuukauden isänsä kuoleman jälkeen. Leski Maria (Taulu 2) hoiti taloa jonkin aikaa yksin. Vuonna 1877 hän meni uusiin naimisiin Akaassa vuonna 1845 syntyneen Jooseppi Kustaanpojan kanssa. Talon isännyys siirtyi vuonna 1894 nuorimmalle pojalle Johan Fredrikille (Taulu 19) ja sitten jo vuonna 1900 Kustaa Vasiliukselle (Taulu 15). 

Lähde: Akaan Sipilän suku -kirja (2000)

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s. 23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Puoliso: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839, Humppila
k. 15.4.1917, Akaa

Vanhemmat: 

Heikki Heikinpoika
s. 1.2.1807, Akaa
k. 22.7.1883, Akaa

Katariina Sakarintytär
s. 12.9.1812
k. 17.2.1890

Lapset: 

Taulu 10: Maria Karoliina Juhontytär
s. 10.9.1860
k. 2.6.1864

Taulu 11: Vilhelmiina Juhontytär
s. 17.3.1862
k. 13.5.1863

Taulu 12: Johan Anton Juhonpoika
s. 17.1.1864
k. 9.9.1876

Taulu 13: Maria Eufrosyte Juhontytär Vilo
s. 13.11.1865

Taulu 14: August Juhonpoika
s. 16.2.1868
k. 20.4.1868

Taulu 15: Kustaa Vasilius Juhonpoika Sipilä
s. 30.5.1868, Akaa
k. 7.7.1921, Akaa

Taulu 16: Karolina Vilhelmiina Juhontytär Rautanen os. Sipilä
s. 1.4.1871, Akaa
k. 22.6.1957, Tampere

Taulu 17: Eva Mariana Juhontytär

s. 22.12.1872
k. 5.5.187?

Taulu 18: Matilda Juhontytär

s. 4.1.1874
k. 6.6.1874

Taulu 19: Johan Fredrik Juhonpoika

s. 30.4.1875
k. 30.4.1955

Taulu 13: Maria Eufrosyne Juhontytär Vilo

s. 13.11.1865
 

Vanhemmat:

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s.23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Lapset:

Taulu 130: Väinö Edvard Vilo
s. 21.4.1895
k. 19.1.1977

Taulu 131: Olga Vilo

Taulu 132: Rauha Vilo

Kustaa Vasilius (Taulu 15) aloitti Sipilän isäntänä vuonna 1900 ja isännyyttä kesti vuoteen 1921 eli hänen kuolemaansa asti. Vuonna 1896, vuonna 1875 kuolleen Juho Heikinpojan (Taulu 1) jälkeen pidetyssä kiinteistön perinnönjaossa tila oli siirtynyt nuorimmalle veljelle Johan Fredrikille (Taulu 19). Hän kuitenkin luopui isännyydestä jo muutaman vuoden kuluttua, jolloin Kustaa Vasilius Sipilästä (Taulu 15) tuli isäntä. 

Taulu 15: Kustaa Vasilius Juhonpoika Sipilä
s. 30.5.1869, Akaa
k. 7.7.1921, Akaa

Puoliso: Matilda o.s. Toivonen
s. 14.12.1869, Lempäälä
k. 25.3.1936, Akaa

Vanhemmat:

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s.23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Lapset:

Taulu 150: Maria Auroora Kustaantytär
s. 5.4.1892
k. 4.6.1909

Taulu 151: Martta Matilda Kustaantytär
s. 22.8.1894
k. 9.4.1980

Taulu 152: (Hannes) Johannes Nikolai Kustaanpoika Sipilä
s. 1.12.1896, Akaa
k. 7.3.1949, Viiala

Taulu 153: Väinö Kustaa Kustaanpoika
s. 20.2.1899
k. 22.2.1900 

Taulu 154: Väinö Kustaa Kustaanpoika Sipilä
s. 26.2.1901, Akaa
k. 6.7.1976, Lahti

Taulu 155: Lauri Jalmari Kustaanpoika Sipilä
s. 29.7.1903, Akaa
k. 5.7.1982, Valkeakoski

Taulu 156: Olga Emilia Kustaantytär
s. 28.12.1905
k. 9.5.1907

Taulu 157: Martti Edvin Kustaanpoika Sipilä
s. 15.2.1908, Akaa
k. 11.3.1991, Espoo

Taulu 158: Aune Marjatta Kustaantytär
s. 6.7.1912
k. 6.10.1912

Vilhelmiina "Mimmi-mummu" jäi 45-vuotiaana leskeksi ja jatkoi miehensä Gustaf Rautasen perustaman kala- ja riistakaupan pitoa Tampereen kauppahallissa. Perheen nuorin lapsi oli silloin vasta 3-vuotias Yrjö-poika. Mimmi-mummu oli kaikkien lastenlasten (Arjan, Helin, Hannelen, Kimmon ja Synnöven) rakastama isoäiti, joka huolehti Rautasten yhteisestä kodista Tampereen Pyynikintorin varrella (ensin Laukontorin varrella). 

Taulu 16: Karolina Vilhelmiina Juhontytär Rautanen os. Sipilä
s. 1.4.1871, Akaa
k. 22.6.1957, Tampere

Puoliso: Gustaf Rautanen
s. 5.6.1856, Pälkäne
k. 29.7.1916, Tampere

Vanhemmat:
Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s.23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Lapset:

Taulu 160: Maria Vilhellmiina Rautanen
s. 30.4.1893
k. 12.7.1968

Taulu 161: Lauri Gustaf Valdemar Rautanen
s. 8.8.1896
k. 5.7.1957

Taulu 162: Rauha Astrid Ester Rautanen
s. 22.4.1900
k. 10.9.1981

Taulu 163: Katri Inkeri Rautanen
s. 29.1.1902
k. 10.6.1981

Taulu 164: Martta Irene Rautanen
s. 24.2.1904
k. 24.5.1979

Taulu 165: Meri Aura Elisabet Aulamo os. Rautanen
s. 24.3.1907

Taulu 166: Yrjö Ilmari Gustaf Rautanen
s. 10.3.1913, Tampere
k. 8.1.1973, Tampere

Taulu 19: Johan Fredrik Juhonpoika Sipilä
s. 30.4.1875
k. 30.4.1955

Vanhemmat:

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s.23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Lapset:

Taulu 190: Väinö Valdemar Sipilä
s. 16.10.1899
k. 14.4.1931

Taulu 191: Sylvi Sipilä
s. 28.2.1904
k. 4.4.1992

Taulu 192: Yrjö Johannes Sipilä
s. 9.9.1907
k. ?.?.1907

Maria Heikintytär (Taulu 2) oli Sipilän talon isännän Juho Kustaa Heikinpoika (Taulu 1) puoliso. Marialle ja Juholle syntyi 10 lasta, mutta lapsikuolleisuus oli korkea. Marian puoliso Juho kuoli jo nuorena vuonna 1875.

Leski Maria (Taulu 2) hoiti taloa jonkin aikaa yksin. Vuonna 1877 hän meni uusiin naimisiin Akaassa vuonna 1845 syntyneen Jooseppi Kustaanpojan kanssa.

Jooseppi ja Maria elivät sittemmin talon eläkeläisinä, Jooseppi kuoli vuonna 1905 ja Maria vuonna 1917.
 

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839, Humppila
k. 15.4.1917, Akaa

Puoliso 1:

Taulu 1: Juho Kustaa Heikinpoika
s. 23.11.1836, Kylmäkoski
k. 30.3.1875, Akaa

Josta lapset: 

Taulu 10: Maria Karoliina Juhontytär
s. 10.9.1860
k. 2.6.1864

Taulu 11: Vilhelmiina Juhontytär
s. 17.3.1862
k. 13.5.1863

Taulu 12: Johan Anton Juhonpoika
s. 17.1.1864
k. 9.9.1876

Taulu 13: Maria Eufrosyte Juhontytär
s. 13.11.1865
k. 

Taulu 14: August Juhonpoika
s. 16.2.1868
k. 20.4.1868

Taulu 15: Kustaa Vasilius Juhonpoika Sipilä
s. 30.5.1868, Akaa
k. 7.7.1921, Akaa

Taulu 16: Karolina Vilhelmiina Juhontytär Rautanen os. Sipilä
s. 1.4.1871, Akaa
k. 22.6.1957, Tampere

Taulu 17: Eva Mariana Juhontytär
s. 22.12.1872
k. 5.5.187?

Taulu 18: Matilda Juhontytär
s. 4.1.1874
k. 6.6.1874

Taulu 19: Johan Fredrik Juhonpoika
s. 30.4.1875
k. 30.4.1955

Puoliso 2:

Jooseppi Kustaanpoika
s. 4.10.1845
k. 13.5.1905

Josta lapset:

Taulu 20: Ida Maria Joosepintytär Nikkilä os. Sipilä
s. 4.7.1879, Akaa
k. 20.12.1952, Toijala

Taulu 21: Matilda Aurora Mäenpää os. Sipilä
s. 5.3.1882
k. 6.10.1931

Taulu 22: Olga Kristiina Joosepintytär Sipilä
s. 13.11.1885, Akaa
k. 14.8.1964, Viiala

Taulu 23: August Verner Joosepinpoika
s. 18.8.1887
k. 6.10.1956

Taulu 21: Matilda Aurora Mäenpää os. Sipilä
s. 5.3.1882
k. 6.10.1931

Puoliso: Kalle Viktor Mäenpää
s. 23.1.1883, Sääksmäki
k. 14.4.1929, Kuru

Vanhemmat:

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Jooseppi Kustaanpoika
s. 4.10.1845
k. 13.5.1905
 

Lapset:

Taulu 210: Anna Aurora Lahti os. Mäenpää
s. 16.11.1911
k. 25.10.1982

Taulu 211: Aune Elisabeth Lahtinen os. Mäenpää
s. 18.5.1913, Akaa
k. 21.8.1957, Viiala

Taulu 212: Aino Rakel Innamaa os. Mäenpää
s. 19.12.1914
k. 8.11.1997

Taulu 213: Helena Maria Härsilä os. Mäenpää
s. 14.12.1917, Sääksmäki
k. 28.12.1980, Loimaa

Taulu 214: Kirsti Irene Eskelinen, os. Mäenpää
s. 11.5.1920
k. 

Taulu 22: Olga Kristiina Joosepintytär Sipilä
s. 13.11.1885, Akaa
k. 14.8.1964, Viiala

Vanhemmat:

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Jooseppi Kustaanpoika
s. 4.10.1845
k. 13.5.1905
 

Taulu 23: August Verner Joosepinpoika
s. 18.8.1887
k. 6.10.1956

Vanhemmat:

Taulu 2: Maria Heikintytär
s. 6.3.1839
k. 15.4.1917

Jooseppi Kustaanpoika
s. 4.10.1845
k. 13.5.1905
 

Akaan kirkossa kuulutettiin 3., 10. ja 17.7.1881 renki, nuorimies Johan Axelsson Pappilasta ja entisen talollisen tytär, nuoripiika Mathilda Mariana Henriksdotter Warrasniemen Sipilästä. Merkintä "entisen talollisen tytär", koska Sipilän isäntänä oli jo tuolloin Mathildan veli Juho Kustaa Heikinpoika. Renkivouti (drengfogden) Johan Axelsson oli muuttanut Urjalasta 30.10.1874 ja oli Pappilan tilanoitajana rippikirjoissa merkittynä heti papiston jälkeen, mikä kuvannee selvästi hänen asemaansa tilanhoitajana. Pappi Tamminen vihki pariskunnan 11.9.1881.

Nuoripari muutti 12.2.1882 Tammelaan Torron kylään sotilasvirkatalon vuokraajiksi 50 vuoden arentikontrahtilla vuokra-ajan alkaessa 14.3.1882. Tilan pinta-ala oli 81 ha. He rupesivat hoitamaan tilaa pitkäjänteisesti, rakensivat uuden päärakennuksen ja raivasivat uutta peltoa kymmenen hehtaaria lisäten peltopinta-alan 42,2 hehtaariin. Navetta, talli ja sikala rakennettiin 1905. Pihapiirissä oli myös työväen asunto. Suomen maatilat kirjassa vuodelta 1931 todetaan Marttilan tilan kaikkien rakennusten olleen isännän puusta rakentamia. 

Tammelan ensimmäiseen kunnanvaltuustoon 1909 valituksi tuli myös vuokraaja J. Marttila. Merkittävää kunnallismiestä ei Juhosta kuitenkaan tullut.

Perheeseen syntyi neljä lasta, kolme poikaa ja tytär kolmen vuoden välein. Perimätiedon mukaan Johan-isäntä oli pelätty ja kunnioitettu mies, taisipa olla naistenmieskin. 

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Puoliso: Juho Akselinpoika Marttila
s. 18.6.1853, Urjala
k. 11.5.1923, Tammela/ Torro

Vanhemmat: 

Heikki Heikinpoika
s. 1.2.1807, Akaa
k. 22.7.1883, Akaa

Katariina Sakarintytär
s. 12.9.1812
k. 17.2.1890

Lapset:

Taulu 60: Johan August Marttila
s. 16.6.1882, Tammela
k. 30.11.1961, Tammela/ Torro

Taulu 61: Kalle Kustaa Marttila
s. 5.5.1885, Tammela
k. 11.1.1955, Tammela/ Torro

Taulu 62: Josefina Matilda Kivi os. Marttila
s. 27.5.1888, Tammela
k. 21.10.1946, Kuusjoki

Taulu 63: Jalmari Marttila
s. 8.10.1891, Tammela
k. 16.10.1941, Somero

Taulu 60: Johan August Marttila
s. 16.6.1882, Tammela
k. 30.11.1961, Tammela/ Torro

Puoliso: Martta Emerentia Marttila os. Purje
s. 31.6.1890, Tammela
k. 4.10.1978, Tammela/ Torro

Vanhemmat: 

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Juho Akselinpoika Marttila
s. 18.6.1853, Urjala
k. 11.5.1923, Tammela/ Torro

Lapset:

Taulu 600: Helena Matilda Marttila
s. 14.7.1917, Tammela
k. 30.4.1975, Tammela/ Torro

Taulu 601: Ulla Martta Aliisa Yrjölä os. Marttila
s. 22.6.1920, Tammela
k. 2.6.1997, Tammela/ Torro

Taulu 602: Liisa Toini Elisabet Retulainen os. Marttila
s. 20.10.1922, Tammela

Taulu 603: Kaisa Maria Haavisto os. Marttila
s. 23.8.1924, Tammela

Taulu 61: Kalle Kustaa Marttila
s. 16.6.1882, Tammela
k. 30.11.1961, Tammela/ Torro

Vanhemmat: 

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Juho Akselinpoika Marttila
s. 18.6.1853, Urjala
k. 11.5.1923, Tammela/ Torro

Taulu 62: Josefina Matilda Kivi os. Marttila
s. 16.6.1882, Tammela
k. 30.11.1961, Tammela/ Torro

Puoliso: Juho August Kivi
s. 1.1.1880, Pertteli
k. 19.10.1972, Kuusjoki

Vanhemmat: 

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Juho Akselinpoika Marttila
s. 18.6.1853, Urjala
k. 11.5.1923, Tammela/ Torro

Lapset: 

Taulu 620: Helvi Helena Manni os. Kivi
s. 15.7.1913, Kuusjoki

Taulu 621: Meeri Matilda Paulin os. Kivi
s. 21.2.1916, Kuusjoki

Taulu 622: Laina Linnea Suvanto os. Kivi
s. 19.2.1919, Kuusjoki
k. 5.2.1986, Valkeakoski

Taulu 623: Eila Elisabet Laaksonen os. Kivi
s. 9.1.1922, Kuusjoki

Taulu 63: Jalmari Marttila
s. 8.10.1891, Tammela
k. 16.10.1941, Somero

Puoliso: Alma Maria Marttila os. Mäntylä
s. 2.10.1895, Tammela
k. 27.2.1922, Tammela

Vanhemmat: 

Taulu 6: Matilda Mariana Marttila os. Heikintytär Sipilä
s. 26.8.1851, Akaa
k. 12.4.1912, Tammela/ Torro

Juho Akselinpoika Marttila
s. 18.6.1853, Urjala
k. 11.5.1923, Tammela/ Torro

Lapset: 

Taulu 630: Hilkka Hellä Unelma Hellsten os. Marttila
s. 26.8.1915 Akaa

Taulu 631: Unto Kalervo Marttila
s. 10.1.1917, Tammela
k. 24.10.1974, Kuusjoki

Taulu 632: Else Helina Lemmikki Andersson ent. Uutela os. Marttila
s. 17.7.1918, Tammela
k. 8.11.1981, Forssa

Taulu 633: Eila Paula Sinikka Laitinen ent. Salmela os. Marttila
s. 15.4.1920, Tammela
k. 6.2.1985, Lappeenranta/ Somero

Sukulaisia esittelyssä: kunniapuheenjohtaja Heikki Sipilä 

Paluu alkuun

Heikki Sipilä (1936-2009)
sukutaulu 1540

perjantai 1. helmikuuta 2008

Akaan Sipilän sukuseuran Sukulaisia esittelyssä -ketju on luonnollista aloittaa seuran ensimmäisestä puheenjohtajasta Heikki Sipilästä.

Esittele itsesi 
Olen Heikki Sipilä, Akaan Sipilän talon toiseksi vanhimman pojan Väinön vanhin poika. Synnyin Kurussa vuonna 1936. Vuosi on muuten sama, jolloin Suomi voitti olympiahistorian ensimmäisen viestihiihtokilpailun Kalle Jalkasen huikean ankkuriosuuden ansiosta. Näin on kerrottu.

Ollessani reilun vuoden ikäinen muutin Kurusta Kärkölään Väinö-isän ja Hilja-äidin mukana. Kärkölässä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni yhdessä sisarusteni Antin, Helenan, Maijan ja Ullan kanssa. Aikuisikäni olen asunut pääkaupunkiseudulla, pääasiassa Espoossa. Viime vuosina olen asunut myös Suolahdessa, keskisuomalaisissa maisemissa.


Kerro joku sinulle tärkeä sukuun liittyvä muisto
Sukuseuran yksi tärkeistä tehtävistä on edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muistan, miten Martti-setä piti sitä asiaa erittäin tärkeänä. Yhdessä serkusten Riston ja Erkin kanssa sitten suunnittelimme ja käynnistimme sukuseuran toiminnan. Perustava kokous pidettiin vuonna 1991.


Mihin saakka sukutuntemuksesi ulottuu?
Osana sukuseuran toimintaa olen tutkinut paljon suvun vaiheita. Tietoa sukulaisista on etsitty Hämeen maakunta-arkistosta sekä Kansallisarkistosta. Tätä kautta suvun haaroihin on tullut tutustuttua aika laajalti. Sisarusten perheiden kanssa olemme olleet paljon tekemisissä. Serkusten kanssa olemme pitäneet myös yhteyttä tässä vuosien varrella. Sukuseuraa on ollut mukava rakentaa yhdessä serkkujen kanssa. Sukuseuran laajennuttua on ollut ilo tutustua myös kaukaisempiin sukulaisiin.

Erityinen kiinnostus sukututkimusta kohtaan kasvoi vasta aikuisiällä. Viialassa nuorena poikana yritin kyllä opetella tuntemaan nimeltä Rautasen viisi sisarusta. Olinkin tokaissut silloin, että Rautasia ja vitamiineja on mahdotonta oppia!

Kerro saavutuksistasi
Saavutuksia on pieniä ja isoja. Niitä on ehkä vaikea lähteä erittelemään. Hiihto on aina ollut läheinen harrastus, mutta innostuin siitä varsinkin keski-iässä. Sen innostuksen seurauksena minulla on hiihtoneuvoksen arvomitali eli 15 hiihdettyä Finlandia-hiihtoa. Talvilajien vastapainona osallistuin kesäisin Maaseutuveneessä myös kymmeneen Sulkavan soutuun. Soutusaaliina sain siten soutuneuvoksen arvonimen!

Mikä on mieleenpainuvin matkakohde?
Matkakohteista mieleenpainuvimpia ovat olleet Veteranos-kaveriporukalla tehdyt matkat Koitereelle ja Lappiin.

Kenen sukulaisen haluaisit vastaavan kysymyksiin seuraavaksi?
Heittäisin pallon seuraavaksi kummipojalleni Jarkko Sipilälle eli Jaralle ja Ilkka Mannille (tyttäremme Kati ja Mimma pelasivat samassa joukkueessa koripalloa jo ennen kuin tiesimme olevamme sukulaisia).

Sukulaisia esittelyssä: Gunvor Sipilä

Paluu alkuun

Gunvor Sipilä (1911-2008)
sukutaulu (155), Lauri Sipilän (Taulu 155) puoliso 

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Gunvor Sipilä s. 1911 haastattelu Akaan-Sipilän Sukuseuran blogiin tehty Munkkiniemessä 19.2.2008 haastattelijana Erkki Sipilä

1. Mitä sukuseuran toiminta ja sukukokoukset merkitsevät sinulle?
Sukulaisten tapaaminen on minusta hyvin tärkeätä, kun nykyisin ei enää tavata muuten, niin kokouksissa tavataan joka vuosi.

2. Olet osallistunut kaikkiin sukuseuran kokouksiin ja niiden yhteydessä pidettyihin tapahtumiin. Mikä kokous on jäänyt erityisesti mieleesi?
Lahden kokous oli mielenkiintoinen ja käynti maatalousnäyttelyssä oli mukava lisä ohjelmaan kun saatiin nähdä maatalouden nykyisiä menetelmiä.

3. Lutusrannan huvilaa alettiin rakentaa 1948 ja olet viettänyt sen jälkeen kaikki kesät siellä, nyt on siis tulossa kuudeskymmenes kesä. Milloin kävit ensi kertaa Akaassa ja missä asuitte?
Lauri kävi näyttämässä minua suvulle n v 1935 ja nukuin Sipilän salissa.

4. Millaiset olivat ensivaikutelmasi Hämeessä?
Olin käynyt Arolassa Kylmäkoskella, jossa sisareni Birgit emännöi ja näinollen Häme oli jo tuttua. Kun olen maalta kotoisin, tunsin olot ja siinä mielessä ei uutta ollut.

5. Mikä erosi erityisesti sinulle uusissa oloissa ja kuinka sinut otettiin vastaan?
Otettiin hyvin vastaan, kun taloon oli tuotu kokkikin (Laakson Helmi?), kuitenkin aluksi suhtautuminen oli jonkin verran varovaista, kun olen lähtöisin ruotsinkielisestä suvusta.

6. Keitä edellisten sukupolvien sukulaisia tapasit ja jäikö mieleen erityisiä tapauksia?
Mummu eli vielä silloin ja hän oli hieno ja hyvä ihminen, hyvin kärsivällinen. Keskustelut jäivät vähiksi. Setä- Jussi oli usein talossa ja hän oli kauppamies, jolla oli aina kiire, tuli ja meni. Talossa oli aina sisäpiika, karjakko, mies ja poika, jotka olivat talon ruuissa. Vuorisen Jalmari oli pitkäaikainen työntekijä, joka nai karjakon, Salmen (asuivat nykyisen Varrasniementien risteyksessä).

7. Ennen pidettiin erityisesti merkkipäivinä suuria pitoja, joihin sukulaiset, naapurit ja paikkakuntalaiset kutsuttiin. Oliko näitä myös Sipilässä?
Oli, syntymäpäiviä erityisesti ja suuret lukuset pidettiin ja silloinkin oli oikein ruokapidot. Lukuset pidettiin talvisin vuorovuosin eri taloissa.

8. Nykyisin käyt Viialassa kaupassa S-Marketissa tai Toijalassa. Miten tarvikkeet hankittiin aiemmin?
S-Marketin kohdalla oli Osuuskauppa, lähempänä Varrasniemeä oli Haihunkosken Osuuskauppa. Kalaa sai maantieltä, kauppiaat huutelivat hevoskärryiltänsä: Tuoretta Silakkaa! Muitakin kiertokauppiaita oli aika paljon. Maito haettiin taloista ja leivät leivottiin itse. Taloista maito vietiin meijeriin, josta taas palautui voita ja joppia (kuorittua maitoa), jota annettiin vasikoille ja porsaille. Myös keittiössä jopilla oli käyttöä.

9. Nykyisin Munkkiniemestä pääsee autolla moottoritietä lähes Luttusrannan pihaan vajaassa puolessatoista tunnissa. Miten matka taittui 1950-luvulla?
Lähdettiin junalla ja Riihimäen asemalla juna seisoi veden ja polttoaineen oton takia niin kauan, että asemaravintolassa kerkisi syödä hyvin erinomaisia lihapullia tuona aikana. Muutto tapahtui kesäkuun alussa ja tavarat tuotiin pakkilaatikoissa rahtina. Hevoskyydillä kuljettiin Viialan asemalta. Sitten taas palattiin elokuun lopulla Helsinkiin. Perhe oli yhtäjaksoisesti koko kesän maalla, Lauri vietti muutaman viikon kesälomansa siellä ja muun aikaa perhe oli omillansa Luttusrannassa. Viikonloput olivat lyhyitä, kun lauantaikin oli työpäivä ja Lauri tuli klo 5 maissa ja taas palasi sunnuntaina Helsinkiin.

10. Puutarhanhoito on lähellä sydäntäsi. Kerro tästä harrastuksesta ja mistä se sai alkunsa?
Elintarvikkeiden hankinta tuohon aikaan perustui omatoimisuuteen ja itse asiassa vihanneksia ja hedelmiä ei juuri ollut tarjolla, kun kaikki viljelivät itse. Puutarhan perustamisen jälkeen sai tehdä monta vuotta työtä, ennen kuin se tuotti. Parhaina kesinä Luttusrannan mansikkatuottokin oli useampi sata litraa.

11. Mitä muuta harrastat?
Kutominen on aina ollut pikku tytöstä lähtien lähellä sydäntä ja kangaspuutkin ovat mieleiset. Nyplääminen alkoi kiinnostaa Talvisodan aikana evakkona ollessani Orimattilassa, jossa on pitkät nypläysperinteet. Pidin joinakin kesinä nypläyskursseja Luttusrannassa ja oppilaita oli 6-7 kerrallaan. Nypläys levisi alueelle jonkin verran tätäkin kautta. Laurikin piti käsitöistä ja hänkin ehti eläkkeelle päästyään harrastaa Posliinimaalauksen aloitin täytettyäni 80 vuotta.

12. Olet matkustellut aika paljon. Kerro millaista matkustaminen oli silloin kun seuramatkailu oli vasta orastava harrastus.
Ensimmäisen kerran matka kesti hyvin kauan ja kun yöllä tulimme perille, lämmin etelän yö on jäänyt mieleen.

13. Mikä matkakohde on jäänyt erityisesti mieleesi.
Maanjäristys Kyproksella oli kauhistuttava kokemus, asuimme 5. kerroksessa ja järistys tuli siestan aikaan aivan yhtäkkisesti ja ihmiset poistuivat ulos jälkijäristyksien ajaksi. Kun sitten viimein uskallettiin palata hotelliin, wc:n seinäkin oli vinottain repeytynyt nurkasta nurkkaan niin, että siinä oli sentin rako.

14. Lauantaina olimme Viialassa Martti Sipilän 100-v muistotilaisuudessa. Kerro tämän viikon ohjelmastasi.
Eilen kiersin korttelin kävellen, tänään olisin mennyt lankakauppaan Korkeavuorenkadulle raitiovaunulla, mutta haastattelija tuli ja lankojen haku jää keskiviikoksi. Torstaina on Munkkiniemen srk:n eläkeläisten kokoontuminen, jossa ohjelmaa ja kahvit (vien sinne perunapuuroa eräälle rouvalle, jolta sain syksyllä omenia). Perjantaina lähden Arlan ja Railin kanssa lounasristeilylle (Tallinnan satamaan, ei maihin). Viikonlopun tapahtumista ei ole sovittu. 

15. Mitä antaisit ohjeeksi nykypäivän nuorisolle?
Täytyy muistaa, että mihinkään ei pääse ilman työntekoa, se pitää ihmisen virkeänä, ilmaiseksi ei saa mitään. Kun sitten tekee työtänsä, se pitää tehdä hyvin.

16. Kenelle sukuseuran henkilölle haluat lähettää kysymykset? 
Olisi hauska kuula Tampereen ajatuksia ja haluaisin kuulla Arja Aulamo-Kokkolan vastauksia.

Sukulaisia esittelyssä: Kari Sipilä

Paluu alkuun

sukutaulu 1571

2. kesäkuuta 2011

1. Esittely
Olen Kari Sipilä, Kerttu ja Martti Sipilän toiseksi vanhin poika. Olen naimisissa Marja Sipilän kanssa ja poikamme ovat Jarkko ja Jouko, jotka on jo esitelty sukuseuran sivuilla. Lastenlapsia on viisi: Jarkolla ja Heidillä Annika, Erika ja Tommi sekä Joukolla ja Kimillä USA:ssa Anna-Maya ja Marko - herttaisia, aktiivisia ja reippaita kaikki.

Olen talvisodan ajan lapsi, synnyin helmikuussa 1940 Kangasalla Kiehelässä. Se oli äidin kotitalo, jossa olimme tuolloin talvisotaa paossa Helsingin Bulevardilla olleesta kodistamme. Talvi oli kylmä, jopa 40 pakkasastetta, kerrottiin. Isä oli sotatehtävien lisäksi Työtehoseuran toimitusjohtaja ja oli myös tuolloin oto. Helsingin yliopiston Malminkartanon opetus- ja koetilan tilanhoitaja. Tämän vuoksi muutimme vuonna 1943 uuteen tilanhoitajan rakennukseen Malminkartanoon ( josta muistan Helsingin ja Malminkartanonkin pommituksia keväällä 1944. Se rakennus on korjattuna nykyisin Malminkartanon seurakuntatalo, missä käymme laulamassa kauneimmat joululaulut ). Vuonna 1951 muutimme uuteen omakotitaloomme Martinkalliolle Kaarelaan, joka oli silloin Helsingin maalaiskuntaa. Ylioppilaaksi pääsin SYK:sta keväällä 1958 ja RUK:n kurssi oli 99. Dipl.ins.-tutkinnon suoritin rakennusinsinööriosastolla TKK:ssa v. 1964 ja tekn.lis.-tutkinnon TKK:ssa USA:n jatko-opiskelujen jälkeen v. 1965. Tekniikan tohtori h.c.:ksi minut nimitettiin vuonna 2000. Vanhempien kodista muutimme naimisiin mennessämme omaan kotiin Helsinkiin ja olemme asuneet usean Helsingin kodin lisäksi Riadissa, Chicagossa, Genevessä ja nykyisin omakotitalossamme Espoon Tuomarilassa. Kesäasuntomme hankimme jo vuonna 1967 Lammilta Ormajärven rannalta, jonne sitten tarpeen mukaan on tehty lisärakennuksia ja laajennuksia, viimeksi vuosituhannen vaihteessa.

Töissä olen ollut sekä rakennusalan ja muissa yritysjohdon tehtävissä eri yrityksissä ja eri toimialoilla. Olen ollut suunnittelijana ja urakoitsijana kotimaassa ja ulkomailla, rahoittajana, rakennuttajana ja kiinteistöliiketoiminnassa, kansainvälisissä tehtävissä ja asuen ulkomailla Saudi-Arabiassa, USA:ssa ja Sveitsissä sekä innovaatioalalla tutkimusta ja tuotekehitystä edistämässä ( Suunnittelukeskus, YIT, Postipankki, Amer-Yhtymä, Keksintösäätiö ). Varsinaisten eläkevuosien alettua olen toiminut omassa liikkeenjohdon konsulttitoimistossa Future Innovations, Fiksu Talo Oy-yrityksen osaomistajana sekä mentorina ja kansainvälistymisen seniorikonsulttina ( Nestor Partners ). Olen myös ollut monissa eri järjestöissä vastuullisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. On henkilöitä, jotka eivät osaa lopettaa!

2. Mitä odotat sukuseuralta?
Nykyisin nojaudutaan kovasti sosiaaliseen mediaan ja sähköisiin yhteyksiin kuten internetiin, sähköpostiin, facebookiin, linkediniin, twitteriin ja muihin. Ne - ja televisio sekä nuorisolla erilaiset pelit - ovat vallanneet aikaa henkilökohtaisilta tapaamisilta, jopa puhelinsoitoilta, vaikka puhelimitse tavoittaminen onkin kännyköiden ansiosta helpottunut paljon. Hyvin on sukuseurammekin esillä netissä. 

Tämän sähköisen viestinnän vastapainoksi on tärkeää ylläpitää henkilökohtaisia
kontakteja ja tapaamisia tuttujen ja sukulaisten kesken. Siinä sukuseuralla on tärkeä tehtävä. On hienoa, että tapaamisia on muulloinkin kuin syntymäpäivinä, häissä tai hautajaisissa.

Jatkuvasti on myös esillä se, että nuoriso ei tunne sukulaisiaan eikä tule sukukokouksiin. Mikähän lääke tai porkkana siinä tepsisi?


3. Tärkeitä sukuun liittyviä muistoja
Viialassa meidän ja Lauri-sedän perheen kesänviettopaikat Soukko ja Luttusranta ovat lähekkäin, Jumusen lahden molemmin puolin. Eräänä sunnuntaiaamuna olympiavuonna 1952 Lauri-setä tuli Luttusten kalliolle ja huusi meille Soukkoon niin, että Jumunen raikui: ”Suomen missi Armi Kuusela on valittu Miss Universumiksi, maailman kauneimmaksi.” Oli hieno tunne, että me voitimme! Tähän aihepiiriin liittyen, muuten, olin muutama vuosi sitten ostamassa äidin ja isän haudalle kukkia Viialan kukkakaupasta. Siellä oli niin sievä myyjä, että kukkien valinta kesti ja kesti niin, että Marja melkein hermostui autossa odottaessaan. Kauppa lopulta syntyi ja selitin viipymiseni syyn. Sitten talvella 2008 Miss Suomeksi valittiin tämä viialalainen kukkien myyjä Satu Tuomisto!

Setä-Jussi eli J.F. Sipilä, joka oli syntynyt vuonna 1875 ja oli Sylvi Sipilän isä, oli vuosituhannen vaihteessa hetken aikaa Sipilän talon isäntänä, mutta siirtyi sitten liikemieheksi ostaen ja myyden hevosia, halkoja, kiinteistöjä yms. Hän omisti 69-vuotissyntymäpäivänsä aikaan vuonna 1954 ravintolan Helsingissä Mechelininkadun pohjoispäässä paikassa, missä nykyisin on Etolan myymälä. Hän päätti tuolloin järjestää 70-vuotispäivänsä juhlat sukulaisille ja ystäville vuotta aikaisemmin, kun kerran omisti hienon ja ison ravintolan. Pääsin tuolloin 14-vuotiaana mukaan juhliin isän kanssa, mutta syömisen jälkeen juhlissa minulla oli tylsää, kun aikuiset vaan juttelivat ja juhlivat. Mutta sitten eteisestä löytyi pajatso ja useamman kerran isä toi minulle kolikoita – ja sai jatkaa taas juhlimista. Setä-Jussi kuoli kuukausi oikean 70-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen, joten juhlat olivat oikeaan aikaan.

Soukossa tapahtui kesäisin paljon, muutimme sinne kesäisin vuodesta 1951 alkaen. Julkaisimme Jorman kanssa Soukon Sanomia ja Soukon Seutua, tekstaamalla tehtyä uutislehteä, jota kalkkeeripaperilla kopioitiin 4-5 kappaletta. Lehtiä myytiin Luttusrantaan ja Sipilään ja toki vanhemmille. Uutiset olivat heinäntekoa, urheilua, kyykäärmeitä, kalansaaliita, vesibussiaikatauluja, isän matkoja, säätietoja ja maailman tapahtumiakin. Käärmeitä siellä oli ja niitä pelättiin, kerran isää pisti kyy. Soukossa oli mm. formulakilpailuja itse tehdyillä puuautoilla, joita vedettiin perässä juosten. Jos auto kaatui, oli pysähdyttävä ja käännettävä auto pyörilleen, siis taidon ja nopeuden yhdistelmä. Soukon portailla katseltiin lähes täydellistä auringonpimennystä noettujen lasien läpi 30.6.1954. Kun omaa kaivoa ei alkuun ollut, juomavettä haettiin ämpärillä ja maitokannulla veneellä Sipilän talolta ja oli hankalaa, jos tuuli keinutti venettä. Muovikanistereja ei silloin vielä ollut. Sukulaisurheilukilpailuja oli Viialan urheilukentällä ja Suivalan Heikki vanhimpana oli yleensä paras ja siis myös esikuva.

Suivalassa Kärkölässä vierailtiin vuosittain, usein myös talvella Salpausselän kisojen aikaan. Sieltä ajettiin Lahteen ja oltiin ylpeitä Veikko Hakulisesta ja muista voittajista. Suivalassa oli upeat pitopöydät, maatalouskoneita, marjapensaita ja mukavaa seuraa. Ainoa ongelma Suivalassa oli klimppikeitto, sillä jauhoisia lihapullan kokoisia keitossa olevia klimppejä en millään meinannut saada nieltyä tai purtua. Useamman kerran otin klimpin salaa suustani ja pistin nenäliinaan taskuuni, toivoen, ettei kukaan huomaisi. Heikin kanssa katselimme kerran pihalla autoja ja yht’äkkiä Heikki kysyi, onko teidän autossanne jo turvavyöt, kun oli sellainen sykermä takapenkin keskellä. Tunnustin, ettei vielä ja tarkemmin katsottuamme sykermä olikin isän varahenkselit!


4. Päiväni nykyisin
Pääosin eläkkeellä ollessa on erityisen mukavaa, että aamut eivät useinkaan ole kiireisiä, vaan saa herätä rauhassa ja lukea Hesarin aamupuuron ja –kahvin kera. Tietokone ja sähköposti kyllä houkuttavat koneelle heti aamulla, ainakin vilkaisemaan sähköpostit sekä Maikkarin, Ilta-Sanomien, Iltalehden uudet uutiset ja juorut. Meillä molemmilla Marjan kanssa on omat työhuoneet laajoine arkistoineen ja ylitäysine kirjahyllyineen. Siivota pitäisi ja poistaa vanhoja tavaroita!

Viikon kokoukset, työt ja muut menot pyrin keskittämään viikon keskiosan päiviin, jolloin pitkät viikonloput antavat mahdollisuuden pitkiin viikonloppuihin mökille tai muuten. Vesijumppaa ja muuta kuntoilua on useampana päivänä viikossa ja onhan kotonakin kuntopyörä ja soutulaite, kun vaan tulee aloitettua niillä.

Netin kautta olemme Skypellä yhteydessä Joukon ja perheensä kanssa viikoittain ja Jarkon perhettä nähdään eniten juhlapäivinä ja nuorison urheiluharrastusten myötä. MTV3:n uutisia katsotaan säännöllisesti ja seurataan Jarkon uutisjuttuja. Niitä on nauhoitettukin monta kasetillista. Matkoja Amerikkaan tai lomakohteisiin mietitään usein ja selataan nettiä, osa matkojen iloista onkin suunnittelu etukäteen. Ja tietysti, Jarkon dekkarit luetaan ensin luonnoksena ja sitten kirjapainotuoreina sekä suomeksi että Joukon ja Jarkon Amerikan firman Ice Cold Crime tuottamat englanniksi käännetyt kirjat.


5. Saavutuksia ja harrastuksia
Mukava perhe ja rakkaat lastenlapset on ollut hienoin saavutus ja olla tämän sukuhaaran kantaisä, Nonno, niin kuin lapset sanovat. Nonno-nimen, joka on isoisä italiaksi, sain italialaiselta juristityökaveriltani Sveitsissä Annikan synnyttyä. Se on helppo nimi ja sisältää myös komennon no-no!

Työhöni ja tehtäviini on sisältynyt merkittävä määrä Suomen osaamisen ja sen innovaatiotoiminnan edistämistä sekä esittelemistä kansainvälisissä kongresseissa ja tilaisuuksissa parissakymmenessä maassa, mm. USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa, Isossa Britanniassa, Etelä-Koreassa, Jordaniassa, Libyassa, Iranissa, Azerbaijanissa, Uzbekistanissa, Filippiineillä, Romaniassa, Sveitsissä, Virossa, Ruotsissa jne. Niinikään olen ollut monessa yrityksessä kuten Rakennustekniikka Oy:n, Talouselämä Oy:n, YIT-Kiinteistöt Oy:n ja S-Asunnot Oy:n hallituksissa. Usean järjestön luottamustehtävät ovat olleet myös mielenkiintoisia sekä alaa edistäviä ja haastavia kuten toiminta Suomen Rakennuttajaliiton ja LES Scandinavian puheenjohtajana ja Suomen Teknillisen Seuran varapuheenjohtajana ja Suomen Rakennusinsinöörien Liiton hallituksessa. Kirjoittamistakin on työraporttien lisäksi ehditty tehdä eri kirjoihin, ammattijulkaisuihin ja mielipidekirjoituspalstoillekin. 

Innosuomi-palkinnoilla, joita minulla oli ilo olla jakamassa Tasavallan Presidentin avustajana 10 vuoden aikana. Ensimmäinen palkintojen jako oli Presidentin linnassa, joka oli tosi hienoa. Itsenäisyyspäivän vastaanotolle meidät kutsuttiin 1998. Näin on hienosti edistetty suomalaisen innovatiivisuuden menestystarinoita. Arvokasta on myös olla Teknillisten Tieteiden Akatemian jäsen ja aiempi varaesimies.

Harrastusteni piiriin voidaan lukea valokuvaus ( mihinkähän ne kaikki kuvat nyt pistäisin ? ), linnut ja luonto, matkailu ja kansainvälistyminen sekä hiihto, laskettelu, golf ja nyt myös vesijumppa. Ikävuodet ja muut krempat alkavat vähitellen hiukan rajoittaa vilkasta liikuntaa, valitettavasti.


6. Mieleenpainuvin matkakohteeni
Olen käynyt yli 70 maassa työ- tai lomamatkalla ja asunut 6 vuotta ulkomailla; USA:ssa kahdesti, Saudi-Arabiassa ja Sveitsissä. Kotimaa on koluttu päästä päähän, samoin työ- tai lomamatkaillen.

Ehkä kuitenkin mieleenpainuvimpana matkakohteena on ollut Saudi Arabia vuosina 1978-79, jolloin olin Riadissa johtamassa suolanpoistolaitoksen rakentamista, jotta lähiseudun asukkaille saataisiin puhdasta juomavettä. Maa oli silloin voimakkaassa kasvu- ja muutosvaiheessa ja kansainvälinen osaaminen oli siellä toivottua ja myönteistä. Tuolloin koki eri kulttuurien vaikutteita ja ajattelutapoja sekä suvaitsevaisuutta. Siellä oli helpommin ymmärrettävissä historian ja Raamatun maisemat ja kertomukset hiekkaerämaineen, keitaineen, kirkkaine tähtitaivaineen ja mietiskelymahdollisuuksineen. Arabiankielen ja erilaisten aakkosten alkeiden opettelu, kultakaupat, hiekkamyrskyt, miesten etuoikeudet, siirtotyöläiset, kielten sekamelska, alkoholittomuus, lukuisat valokuvauskiellot, julkiset teloitusrangaistukset, holtiton liikenne, lentokentän ruuhkat jo silloin, Punaisen meren kirkkaus ja korallit sekä kova kuumuus olivat myös erilaisuuksia. Toki rakennusprojekti oli kiireinen, monia asioita piti soveltaa paikallisiin olosuhteisiin ja materiaaleihin, mutta valmista tuli ja asukkaat saivat puhdasta vettä. 

Kävin muuten esitelmöimässä innovaatiotoiminnan kehittämisestä Riadissa lähes 30 vuotta myöhemmin ja etsiskelin tuttuja paikkoja. Kaupungin keskusta korkeine taloineen ja leveine katuineen oli muuttunut kovasti, mutta sivummalla ja maaseudulla oli kovin samanlaista kuin työskennellessämme siellä. Ehkei siellä ollut ollut muutoksia sataan tai tuhanteen vuoteenkaan, miten lie sitten tulevaisuudessa? 

Sukulaisia esittelyssä: Jarkko Sipilä

Paluu alkuun

Jarkko Sipilä (1964-2022)
sukutaulu 15710

14. helmikuuta, 2008

Heikki Sipilä halusi esittää sukukysymykset kummipojalleen Jaralle.

Esittele itsesi 

Jarkko Sipilä - MTV3:n uutiset, Takamäki-dekkarit ja perhe. Tuossa on oikeastaan se kolmio, jossa elämäni liikkuu. Ei suinkaan tärkeysjärjestyksessä, mutta ehkä siinä jossa muut kuin lähisukulaiset tunnistavat. Olen 43-vuotias ja koulutuksena Sanomien toimittajakoulu.

Olen työskennellyt rikostoimittajana Helsingin Sanomissa 1990-96 ja MTV3:n uutisissa vuodesta 96 alkaen. Ikävä kyllä huonoja uutisia on raportoivaksi riittänyt. Isoimpia sellaisia ovat esimerkiksi olleet Helsingin poliisimurhat, Konginkankaan bussionnettomuus ja Jokelan kouluammuskelu.

Rikosuutisoinnin ohella olen kirjoittanut kahdeksan romaania ja yhden novellikokoelman sekä pari tv-sarjaa ja useita radiokuunnelmia. Seitsemän romaaneista ovat kertoneet rikoskomisario Kari Takamäen tutkimuksista. Seuraava Takamäki kirja ilmestyy kesällä 2008.

Perheeseeni kuuluvat vaimo Heidi ja lapset Annika, Erika ja Tommi. Lapset ovat 10-14-vuotiaita. Asumme Espoossa. Isäni on Kari Sipilä ja äitini Marja Sipilä. Kari on Martti Sipilän poika.


Mitä viikkoosi kuuluu? 

Rikostoimittajan ja kirjailijan työn sijaan arkea dominoi tietysti perhe. Ja siinä sitten kiirettä pitääkin. Lapset tykkäävät harrastaa ja - mikäs siinä - se on hyvää vastapainoa välillä varsin synkälle työlle. 10-vuotias Tommi pelaa jääkiekkoa ja jalkapalloa espoolaisissa joukkueissa ja olen mukana molempien ryhmien valmennustoiminnassa. Tytöt uivat, tanssivat ja kuvaamataiteilevat.

Itse pelaan koripalloa kerran viikossa ja tietysti liikuntaa tulee kun on jäällä tai futiskentällä koutsaamassa.


Kerro joku sinulle tärkeä sukuun liittyvä muisto 

Erilaisia muistoja on paljon ja varmaankin mieluisimpana nousee se ilmapiiri, joka Vantaan Martinkalliossa oli. Sinne oli aina mukava mennä. Isoisä Martti ja isoäiti Kerttu olivat aina iloisia.

Yksi erikoinen muisto Viialan Soukosta on jäänyt erityisesti mieleen. Vuosiluvusta en ole varma - joskin se ehkä olisi mahdollista tarkistaa valokuvista tai muiden tiedoista. Joka tapauksessa olin ehkä noin 11-12 v, joten kyse lienee varmaan noin vuosista 75-76, mutta sillä ei itse asiassa ole merkitystä. Kyse oli kuitenkin kesälomasta.

En ollut kovinkaan usein Soukossa, mutta tuolloin olin siellä muutaman päivän isoäidin hoivissa. Jotenkin on jäänyt tilanne mieleen, että olimme siinä huvilan pihalla ja pahoittelin isoäidille, että en ole ehtinyt kammata silloin melko pitkää tukkaani muutamaan päivään. Muistan jostain aivan kumman syystä kuinka Kerttu-isoäiti pörrötti tukkaani ja sanoi, että ei sitä tarvitse aina kammatakaan. Kyllä ehdit sitä tehdä tarpeeksi, hän sanoi ja oli aivan oikeassa.

Jotenkin se on vain painunut mieleen.

Mihin saakka sukutuntemuksesi ulottuu? 

Sukutuntemus ylettyy periaatteessa aika pitkälle - ainakin sukulaiskarttojen perusteella. Käytännön tasolla tilanne on kuitenkin kohtuullisen heikko. Tässä suhteessa voisi olla hyvinkin parantamisen varaa. Ehkä olisi paikallaan serkkutapaamisen järjestäminen?

Se pitää kyllä todeta, että tv-työn takia on tullut tavattua aika monta kaukaisempaa sukulaista, mutta näissä tilanteissä useimmiten tilanne se, että se kaukaisempi sukulainen tietää minut. Mukavia ja erityisesti yllättäviä tapahtumia kuitenkin!


Kenen sukulaisen haluaisit vastaavan kysymyksiin seuraavaksi? 

Hyvä kysymys. Heitetään pallo seuraavaksi Vantaan poliisissa työskentelevälle serkulle eli Juha Sipilälle. Muutaman kerran ollaan työjutuissa tavattu.

Sukulaisia esittelyssä: Jouko Sipilä

Paluu alkuun

sukutaulu 15711

4. tammikuuta 2009

Sukulaisia esittelyssä -sarjassamme Kirsti Taattolan haasteeseen ja näin sukuseuran kysymyksiin vastaa Jouko Sipilä.

1. Esittele itsesi
Olen Jouko Sipilä, syntynyt Helsingissä vuonna 1970, Kari ja Marja Sipilän poika ja kirjailija-journalisti Jarkon pikkuveli. Noin kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen New Yorkissa ja Lontoossa, olemme perheen (vaimo-Kim, Anna-Maya, 7, ja Marko, 5) kanssa jälleen asettuneet USAssa Minneapolis, Minnesotan esikaupunkialueelle. Kim on täältä kotoisin. Olin täälläpäin jo vaihto-oppilaana 80-luvulla. Isän ja äidin muutettua USA:an töihin, minun oli helppoa tulla tänne opiskelemaan. Valmistuin täällä kahdesta yliopistosta, ensin St. Cloud State Universitysta (B.Sc), jossa tapasimme Kimin kanssa, ja sen jälkeen suoritin University of Minnesotassa MBA-tutkinnon.

Opiskelun jälkeen olen ollut viitisentoista vuotta pankki- ja vakuutusalan rahoitus- ja sijoitustehtävissä eri rahalaitoksissa, viimeiseksi Barclays Capitalissa New Yorkissa ja Lontoossa. Työpäivät niissä tehtävissä olivat yleensä 12-14 tuntia, eikä perheelle jäänyt valitettavasti paljon aikaa. Siksi päätin lopettaa rahoitusalan tehtävät ja siirtyä New Yorkin ruuhkista ja stressistä rauhallisempiin maisemiin. Nyt mietin seuraavia hommia, joista yksi on pienkustantamon perustaminen nimeltään Ice Cold Crime, LLC, joka tulee julkaisemaan suomalaisia dekkareita englanniksi. Yhden mahdollisen kirjailija-asiakkaan olen jo keksinyt. Muutakin on vireillä, mm. yliopistoon on jo kyselty luennoimaan.

2. Mitä odotat sukuseuralta?
Tietoa suvun historiasta ja merkittävistä sukulaisista. Miten kaukosukulaiset voivat pitää yhteyttä Suomen sukulaisiin tai toisiin "kauko"sukulaisiin. Voisiko sukuseura avata facebook.com- tai myspace.com- tyylisen ryhmän omien sivujensa lisäksi tai osaksi niitä? Sukulaismatrikkeli on hyvä juttu, mutta se ei ole ihan päivän tasolla eikä se ole arkipäiväinen kontaktipinta.

3. Kerro jokin Sinulle tärkeä sukuun liittyvä muisto
Käärmeet ja savusauna Martti-vaarin mökillä Viialassa Soukossa. Muuten poikani Markon kolmas nimi on Martti eli sama kuin Karin isällä.

En malta olla mainitsematta toisena muistoina valitettavaa hyökkäystä World Trade Centeriin, jonka sattuessa olin Manhattanilla ( mutta en WTC:ssä ). Tunne oli hirveä, kun TV:stä toimistossa näki, mitä tapahtuu, mutta kun ei alkuun tiennyt, mitä todella oli tapahtunut, oliko kemiallisia- tai biologisia-aseita jne. Kerroin näistä Manhattanin kauheista tunnelmista MTV3:n uutisiin Jarkon soitettua minulle. Olin silloin pitkän odotuksen jälkeen onneksi jo poistumassa Manhattanilta kotiinpäin esikaupunkiin laivalla, mutta koko kauheus savupilvineen oli silmieni edessä. Se uutisointi oli kuulemma sukulaisille helpotus, kun ääneni kuului ja selvisi, etten ollut jäänyt uhriksi.

4. Mitä päiviisi / viikkoosi kuuluu?
Päivät ovat menneet uuden firman perustamiseen, talon ja lasten hoitamisessa, sekä, no, onhan sitä nyt hieman golfiakin tullut pelattua. "Muutaman" vuoden tauon jälkeen on taas tullut alettua kuntoilu ja painon vähentäminen alle sataan kiloon! Täällä oli myös kansainvälinen päivä, jossa olin esittelemässä Suomea. Pidän myös yhteyksiä laajaan verkostoon. Suomeen olemme yhteydessä netissä Skypen ja sähköpostien avulla. On hienoa, että Jarkonkin lapset puhuvat hyvää englantia, jolloin serkuksetkin voivat ehtiessään seurustella.

5. Kerro harrastuksistasi/saavutuksistasi!
Harrastuksiani ovat golf, koripallo ja laskettelu. Golfissa tasoitukseni on siinä 15 paikkeilla ja kaikkein hauskinta on Kari-isäni päihittäminen. Pelaamme yhdessä pari kertaa vuodessa joko kesällä Suomessa käydessämme tai sitten Marjan ja Karin ollessa kanssamme maailmalla. Pelipaikkakunnat ovat vaihdelleet Suomesta Minnesotaan, Espanjaan, Portugaliin, New Yorkiin, Connecticutiin, New Jerseyhin, Floridaan, Ranskaan ja Dominikaaniseen Tasavaltaan. Ainoastaan harmittaa että Lontoossa asumisen aikana ei ehditty pelata faijan kanssa Brittien saarilla.

6. Mikä on mieleenpainuvin matkakohteesi?
Kyllä se on Karin ja Marjan mökki, Lammilla. Sieltähän tuo kuvanikin on. Siellä tulee nyt käytyä koko perheen voimin noin kerran vuodessa.

7. Kenelle sukuseuran henkilölle haluat osoittaa kysymykset?
Lähetetään polvea ylöspäin, isälle, Karille.

Sukulaisia esittelyssä: Marja Antila

Paluu alkuun

sukutaulu 1572

3. marraskuuta 2011

Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti

Patrik Stenströmin artikkeli sukutapaamisissammekin ahkerasti käyvästä Marja Antilasta (taulu 1572, sukukirja s.40) Muusikko-lehdessä. 

MUUSIKKO-lehti 10/2011
Vapaa pultti

Marja Antila soittaa nyt vapautuneesti
Teksti ja kuva Patrik Stenström

Marja Antilan tullessa Radion sinfoniaorkesteriin siellä oli vain puolisen tusinaa naista. Nyt uusien tulokkaiden enemmistö alkaa olla naisia. ”Mikä poikia nykyään vaivaa?” ihmettelee Marja monen muun tavoin.


Viulisti Marja Antila jäi eläkkeelle Radion sinfoniaorkesterin virastaan vuodenvaihteessa 2001-2002. Vaikka eläkkeelle jääminen on yksi elämän murroskohdista, vaikeita vieroitusoireita hän ei myönnä poteneensa.

”RSO oli lähdössä Kanarian saarille ja tuntui oudolta ja tylsältä jäädä kotiin, etenkin kun täällä oli kylmää. Minulla ei ollut mitään sen kummempia vaivoja ja olisin voinut soittaa muutaman vuoden lisääkin. Mutta toisaalta sain jäädä eläkkeelle terveenä ja omasta mielestäni soittokunnossa. Olin soittanut 35 vuotta RSO:ssa, joten siinä mielessä olin kyllä saanut soittaa kyllikseni”, Marja toteaa.

Keväällä virkaan oli koesoitto, mutta kun ketään ei kiinnitetty, häntä pyydettiin keikalle toukokuuksi.

Eläkkeellä olon ihanuus valkeni minulle tämän kuukauden aikana. Vaikka oli mukavaa taas soittaa, ymmärsin, että jatkossa voin valita vapaasti, mitä haluan tehdä – se oli vapauttava kokemus”, Marja tunnustaa.
”Nautin aina työstäni. Taivaan isä oli hommannut minulle mielekkään työn, ja sain olla kauneuden kanssa tekemisissä. Nautin edelleen yhtä lailla musiikin kuuntelusta kuin soittamisestakin.”

Marja käy säännöllisesti RSO:n konserteissa ja kuuntelee Ylen ykköstä lähes päivittäin.

”Aluksi sain konsertissa ihan keskittyä, etten ponnahtanut pystyyn kapellimestarin tullessa lavalle”, Marja nauraa. ”Oopperassa käyminen on ehkä helpompaa, koska en ole soittanut niitä teoksia. Osaan paremmin vain nauttia musiikista ilman että hartiat nousevat korviin ennen kakkosviulun pahoja paikkoja tai sooloja.”

Marja on laulanut Espoon Tuomiokirkon kamarikuorossa jo toistakymmentä vuotta. Hän näki joskus mainoksen, jossa kysyttiin, haluaako joku laulaa Mozartin Requiemin.

”Totta kai, olin aina halunnut! Ajattelin, että olen mukana vain sen produktion, mutta toisin kävi. Seuraavaksi kysyttiin, haluanko laulaa Bachin Johannes-passion, ja näin olen tullut olleeksi mukana ihan säännöllisesti. Esitämme Mendelssohnin Pauluksen adventtina useamman kuoron voimin.”

Viulunsoitto alkaa
Marjan lapsuudenkodin alakerrassa asui Kosti Vehasen serkkuLeo, joka soitti viulua. Marja meni usein rappuun kuuntelemaan soittoa. Äiti havaitsi kiinnostuksen ja kysyi, josko viulunsoitto kiinnostaisi. Myöntävän vastauksen saatuaan äiti osti kaupasta viulun, ja siitä se lähti.

”Pääsin heti Kansankonservatorioon Sulo Hurstisen oppiin. Koska aloitin aika vanhana, 12-vuotiaana, etenin varsin nopeasti. Olen joskus katsonut senaikaisia nuotteja ja ihmetellyt, miten soitin niin vaikeita kappaleita.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen mietin, mitä haluaisin tehdä. Vain musiikkitieteen ja taidehistorian laitoksille pääsi ilman lukemista, joten vaihtoehdot olivat vähissä – en ole koskaan ollut mikään pänttääjätyyppi. Kuulin yliopistolla kirjoja lukiessani orkesterien harjoituksia ja ajattelin, että olisi ihanaa saada vain soittaa. Lukumotivaationi oli heikko, pääsin taidehistorian approbaturistakin läpi vain sillä ehdolla, että lupasin olla jatkamatta”, Marja nauraa.

Marja siirtyi Erik Cronvallin johtamaan Ylioppilaskunnan Soittajiin 1961 ja tutustui siellä tulevaan mieheensä Pentti Antilaan. Hän kannusti Marjaa pyrkimään Sibelius-Akatemiaan, ja näin alkoivat opinnot Arno Granrothin opissa.

”Hän oli kuitenkin minulle liian vaativa ja tiukka opettaja ja siirryinPekka Karin oppilaaksi. Pekka on minun tärkein opettajani; häneltä olen oppinut perusohjelmiston. Siihen aikaan ei juuri diplomeja tehty, vaan mentiin töihin heti kun oli mahdollisuus. Luikahdin 1964 RSO:n riveihin ensin avustajaksi, vuodesta 1968 vakituiseen virkaan. Samoihin aikoihin menin naimisiin ja synnytin kaksi lasta. Johanna oli vatsassani voittaessani pruuvin”, Marja muistelee.

Vähemmistöstä enemmistöksi
”Paavo Berglund on minun ykköskapellimestarini. Hän rakensi ankaralla työllä ja korilla orkesterin tasoa, ja häneltä olen oppinut orkesterisoitosta lähes kaiken. Hän oli vaativa ja ehdoton. Päämäärä oli kuitenkin niin selkeä ja musiikkia kunnioittava, että vaikka välillä itkettiin ja naurettiin samaan aikaan, oli ihanaa tehdä töitä.”

Siihen aikaan orkesterin muusikoista oli vain kymmenesosa naisia. Mukana oli vielä niitä sodankäyneitä vanhemman polven soittajia, joilla oli voinut olla soitossa vuosien tauko.

”Paavo joutui jynssäämään ihan perusasioitakin, mutta työ tuotti tulosta. Hän soitatti paljon pultti kerrallaan; siinä jäi armotta kiinni, ellei osannut.”

Naisistuminen on ollut RSO:ssa niin vahvaa, että yläjousistossa miehet ovat jo harvinaisuuksia. Vaikka Marja ei sinänsä pidä asiaa ongelmana, hänestä on surullista jos orkesterit vallan naisistuvat.

”En tiedä mikä poikia nykyään vaivaa, suuntautuvatkohan he enemmän urheilu- ja tietsikkahommiin, Marja ihmettelee. ”Aikoinaan perustettiin naisorkesteri, johon minuakin pyydettiin mukaan. En liittynyt, koska ajatus tuntui oudolta. Nyt aletaan kohta olla tilanteessa jossa täytyy perustaa miesorkesteri”, hän puuskahtaa.

Aluksi orkesterin jotkut vanhemmat miehet olivat ennakkoluuloisia nuoria naisia kohtaan. Marja ei kuitenkaan myönnä juuri joutuneensa tytöttelyn kohteeksi, sen verran fiksuja ja kohteliaita muusikot silti ovat. Alkoholin käyttö on vähentynyt aivan radikaalisti, mutta siihen lienee muitakin syitä kuin naisistuminen.

”Alkuaikoina etenkin matkoilla alkoholin käyttö oli enemmän kuin poikkeus. Se ei aina tuntunut kivalta. Aikataulut olivat matkoilla myös löyhempiä, saattoi olla vapaapäiviäkin jolloin pystyi tutustumaan kaupunkiin. Nykyisin aikataulut ovat niin tiukkoja, että loman kannalta matkoja ei voi ottaa.”

Vanhat ja nuoret mestarit
Paavo Berglundin vankan ja ankaran harjoittamisen jälkeen Okko Kamu vapautti olemuksellaan orkesterin soittoa. Leif Segerstam taas toi isot kappaleet, Straussit ynnä muut. Orkesteri pääsi heittäytymään mahtaviin sävelkylpyihin.

”Jukka-Pekka Saraste oli taas hieman erityyppinen, etenkin konserteissa oli hurjan hyvä draivi, vaikka joskus harjoitukset olivat hieman kireitä. Jokaisella oli kuitenkin oma antinsa ja merkityksensä orkesterin kehitykselle.”

”Sir Malcom Sargent oli minulle ensimmäisiä suuria kapellimestarikokemuksia, muistan aina sen tunnelman, minkä hänen vierailunsa loi. Hän johti neilikka rinnassaan. Silloisessa Suomessa se tuntui tuulahdukselta ulkomailta.”

”Suuri kapellimestari tietää mitä haluaa ja luottaa itseensä. Vakuuttavan auktoriteetin huomaa yleensä heti; esimerkiksi Mikko Franck tuntui saavan orkesterin nopeasti hallintaansa jo uransa alussa. Monet kapellimestarit olivat lasteni ikäisiä, mutta kun Mikko olisi teoriassa voinut olla vaikka lapsenlapseni, ajattelin että olisi varmaan syytä päästä kohta jo eläkkeelle”. Marja vitsailee.

Marja on aina ollut kaikkiruokainen musiikin suhteen: kulloinkin soitettu musiikki on ollut hänen lempimusiikkiaan.

”Magnus Lindbergin musiikista olen aina pitänyt erityisesti, hänen musiikissaan on valloittavaa energiaa. Joskus ulkomailla Feriaa soitettaessa tuntui, ettei meinannut tuolilla pysyä innostukseltaan.”
Musiikkitalo on orkesterin pitkän ajan unelmien täyttymys. Vaikka Marja ei ole siellä soittanutkaan, hän oli silti mukana odottamassa sitä niin kauan, että osaa iloita siitä aivan kuin olisi vielä töissä.

”On mahtavaa, että enää ei tarvitse matkustaa ulkomaille päästäkseen hyvään saliin. Toivon, että Musiikkitalosta todellakin tulee kaikenlaisen musiikin tyyssija, ei pelkästään klassisen musiikin.”

Viulu soi edelleen
Marja soittaa edelleen säännöllisesti, tosin ei aivan päivittäin. Hän soittaa kvartetissa Ylermi ja Rista Poijärven sekä Michael Ertzinkanssa. He soittivat juuri Marjan 70-vuotispäivillä Schubertia. Marja käy myös avustamassa Kauniaisten Orkesteria.

”Olin ollut seitsemän vuotta soittamatta orkesterissa kun minua pyydettiin mukaan. Tunnin kuluttua tuntui kuin en olisi ollut päivääkään poissa. Vilkuilin kelloa paussin toivossa, ja muutenkin tuntemukset olivat ihan samoja kuin RSO:n aikoina. Amatööriorkesterissa taso on toki toinen, mutta ei toisaalta minunkaan soittokuntoni ole enää siinä terässä kun töissä ollessani. Ennen esiintymisiä harjoittelen kuitenkin päivittäin.”

Muusikolla elämän kaari on ihana. Lapsuuden harrastus muuttuu ammatiksi, ja sitten eläkkeellä voi taas harrastaa, ilman pakkotahtisuutta. Jos olisin ollut vaikka pankissa töissä, en tiedä miten voisin mielekkäästi jatkaa ammattia kollektiivisena harrastuksena.”

Marjalla on pari 90-vuotiasta ystävää joita vanhainkodissa tavatessaan hän ottaa viulun mukaan ja soittaa ja laulaa heille. Siellä monet, jotka eivät juuri muuten enää kommunikoi, ovat olleet kyyneleet silmissä ja sanoneet, etteivät ole aikoihin kuulleet mitään niin kaunista.

”Tunnen todellakin tekeväni jotakin tärkeää ja mielestäni saan paremman kontaktin yleisöön kuin esimeerkiksi Finlandia-talolla sain. Siellä ei tarvitse soittaa mitään hienoa ja vaikeaa, vaan ihan yksinkertaisetkin asiat toimivat.”

Merellisiä elämyksiä
Marja on aina liikkunut aktiivisesti ja harrastaa edelleen kesällä melontaa Suvisaaristossa, talvella meren jäällä luistelua ja talviuintia jopa kilpailutasolla. Meri on elementtinä hänelle erityisen rakas, ja Ylen virkistyssaari tarjoaa merellisille kokemuksille oivat puitteet. Terveelliset ja kohtuulliset elämäntavat ja positiivinen mieli kuuluvat muutenkin elämänasenteeseen.

”Ylellä on eläkejumppa ja pilates-ryhmä, joissa myös käyn säännöllisesti.”

Kesällä taloaan katsoessaan hän totesi yhden nurkan kaipaavan maalaamista ja kävi ostamassa pienen pönikän maalia. Kun nurkka oli maalattu, tuntui että seuraavakin kohta kaipasi maalia. Näin hän kohta tuli maalanneeksi koko talon.

”Tällä tavoin se meni kivuttomasti. Jos olisin etukäteen ajatellut maalaavani koko talon, olisin varmasti suhtautunut siihen raskaana urakkana ja ollut stressaantuneempi.”

Marja ei halunnut 70-vuotislahjaksi tavaroita, vaan elämyksiä. Hän sai rahaa kuumailmapallolentoa varten, mutta huonon sään takia ei ole vielä päässyt taivaalle. Unohtumattoman elämyksen tarjosi myös RSO:n vaskisoittajista koottu solistiseitsikko, joka soitti juhlissa Marjan kyyneliin.

”Käyn myös raamattupiirissä ja luotan siihen, että taivaan isä pitää minusta huolta. Minulla on paljon ihania ystäviä ja sukulaisia ympärilläni, ja minua pyydetään moneen paikkaan. Olen erittäin kiitollinen terveydestäni, ja täytyy sanoa että nautin elämästäni aivan hurjasti.”

Sukulaisia esittelyssä: Leena Sipilä

Paluu alkuun

Leena Sipilä (1949-2013)
sukutaulu (1574), Risto Sipilän (taulu 1574) puoliso

21. joulukuuta 2011

Arja Pasilan kirjoittama artikkeli sukulaisestamme Leena Sipilästä. Leena on Risto Sipilän (sukutaulu 1574, sukukirja s.42) puoliso. Leenan positiivinen asenne on hyvä esimerkki meille kaikille, että vaikeuksien edessä ei pidä lannistua!

Suomen Parkinson-liitto ry:n Parkinson postia -lehti 3/2011.

Oman pihan hoitamisesta voimia ja mielihyvää

Lintujen viserrys on koko menneen kesän herättänyt espoolaisen Leena Sipilän, 62, uuteen päivään: ”Mieluisampaa äänimaisemaa en osaisi aamunavauksena edes kuvitella.”

Luontoelämyksiä minun ei tarvitse etsiä rivitalokotimme pihaa kauempaa. Tontiltamme avautuu näkymä lehti- ja havupuumetsää kasvavaan keskuspuistoon, ja luonnon terapeuttiset vaikutukset ovat välittyneet elämääni täällä päivittäin jo 25 vuoden ajan”, Leena kertoo.

”Tontti oli tänne muuttaessamme louhittua kalliota ja pihan maisemoinnin aloitimme lukemattomien multakuormien kärräämisellä. Piha on vuosien kuluessa kokenut monia muutoksia, ja kokeilujen kautta myös kasvit ovat löytäneet omimmat kasvupaikkansa.”

Pihansa suunnittelussa Leena on käyttänyt hyväksi kaikkea lähiympäristöstä löytämäänsä: kalliosta louhituista liuskekivistä hän on rakentanut kiemuraisia polkuja, käyttänyt katajanjuuria aidan rakentamiseen ja muotoillut kuivuneista oksista arjen apuvälineitä terassikäyttöön. Tärkeimpänä lähtökohtana Leenalla on suunnittelussa ollut pihalta monimuotoiseen metsään avautuva maisema.
”Haluan, että jokainen terassilla istuva saa osansa ympäröivän luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta. Kaupunki on hoitanut metsää oikeaoppisesti, ja maisemaa rytmittävät läpitunkemattoman pöpelikön sijasta lehti- ja havupuut, joiden oksiston läpi siilautuva aurinko synnyttää jatkuvan valon ja varjojen leikin”, kertoo Leena, joka edelleen 21 vuotta sairastetusta Parkinsonin taudista ja pyörätuolista huolimatta tarttuu puutarhatyökaluihin ja kirveeseen ammattimaisin ottein.

”Hyötykasvien viljelyä en harrasta, lukuun ottamatta marjapensaita ja perunaa, jota istutan muutaman rivin joka vuosi. Luonnosta ja pihapiirin hoitamisesta olen saanut runsaasti voimavaroja myös sairauteni edetessä ja liikkumisen rajoittuessa.”

 

Kodinmuutostyöt ja apuvälineet helpottavat päivittäistä elämää
Sairastuessaan 42-vuotiaana Leena oli tiukasti työelämässä ja perusti diagnoosinsa varmistuttua vielä oman tekstiilialan yrityksen. Työkyvyttömyyseläkkeelle hän jäi v. 2000, mutta on senkin jälkeen pitänyt tiukasti langat käsissään niin kotinsa ruokahuollossa kuin pihapiirin hoitamisessa. Pyörätuolia Leena on käyttänyt nelisen vuotta ja saman ajan myös henkilökohtaiset avustajat ovat kuuluneet hänen elämäänsä.

”Parkinsonin taudista johtuva jäykkyys ja liikkumattomuus tuhosivat reisilihakseni. Asiaani pahensi vielä polvileikkaus, joka esti liikkumisen pitkäksi aikaa. Lihakset surkastuivat, niihin muodostui paljon kiinnikkeitä, ja jalat jäykistyivät pysyvästi koukkuasentoon.”

Jonkin aikaa Leena yritti selvitä liikkumisesta kävelykepin ja rollaattorin avulla, mutta vähitellen siirtyminen kaksikerroksisessa asunnossa osoittautui niiden avulla mahdottomaksi. Nyt siirtyminen kerroksesta toiseen sujuu kätevästi hissin avulla.

Leenan pyörätuolin käyttäjäksi siirtyminen on huomioitu koko kodissa: sisääntuloväylille asennettiin rampit, märkätiloihin tehtiin tarvittavat muutokset ja keittiöremontti toteutettiin pyörätuolikäyttäjän tarpeet huomioiden. Leena pystyykin edelleen laittamaan ruokaa ja leipomaan muiden kotitöiden ohella pyörätuolissa istuen. Kaikki kodinmuutostyöt ja apuvälineet Leena on saanut Espoon kaupungilta ongelmitta.

Kotona Leena liikkuu käsillä ohjattavalla pyörätuolilla, ulos lähtiessä matka taittuu sähköpyörätuolilla. Kovin tavanomaisia liikkumisvälineitä sähköpyörätuolit eivät vielä ole, joten kevyen liikenteen väyliä käyttävät eivät välttämättä osaa toimia kohtaamistilanteiden vaatimalla tavalla. Leena toivoisikin, että muut liikkujat huomioisivat paremmin pyörätuolin käyttäjät, sillä tuolin pysäyttäminen ei tapahdu silmänräpäyksessä ja vaatii oman tilansa.

”Tuolilla liikkuessani kerään aina katseita, mutta niitä en säiky. Kerron tarvittaessa ihmettelijöille avoimesti sairaudestani enkä koskaan jätä osallistumatta ja liikkumatta sairauteni tai apuvälineitteni vuoksi mahdollisesti saamani lisähuomion pelossa.”

Omalla esimerkillään Leena haluaa myös näyttää, ettei pyörätuolin käyttäminen muuta ihmistä välinpitämättömäksi ulkonäkönsä suhteen: ”Kyllä minä katson edelleen tarkkaan, miten pukeudun. Käyn kampaajalla ja haluan muutenkin olla huoliteltu. Itsestäni huolehtimisen suhteen toimin siis samalla tavalla kuin kävelevänäkin.”

Avustajat toimintakyvyn täydentäjinä
Parkinsonin tauti ja liikkumisen ongelmat eivät estä toimeliasta Leenaa tekemästä ja harrastamasta. Aktiivisen otteen säilyttämisessä auttavat arkisin kotisairaanhoito ja kaksi henkilökohtaista avustajaa, viikonloppuisin avustamisesta huolehtii Risto-puoliso.

”Olen aamuisin niin jäykkä, etten selviä edes lääkkeiden ottamisesta. Kotisairaanhoidon aamupartio tuleekin auttamaan minua klo 7.00 ylösnousussa ja lääkkeiden ottamisessa. Aamupalan minulle tekee avustajani Helena Heikkinen, joka hoitaa myös kauppaostokset. Iltapäivällä toinen avustajani Aira Karlsson auttaa kotitöissä ja kulkee mukanani harrastuksissa.”

Hyvää onneaan avustajavalinnoissa Leena kiittelee: ”Suhde avustajaan muodostuu aina hyvin läheiseksi, ja olen kuullut tarinoita epäonnistuneista avustaja-avustettava-suhteista. Omalla kohdallani kaikki on mennyt hyvin. Avustajat, joiden työnantajana itse toimin, olen löytänyt työvoimatoimiston kautta. Kovin monia ehdokkaita ei tosin ole tarjolla, tummaihoisia lähihoitajamiehiä olisi, mutta olen halunnut avustajakseni naisen voidakseni vaivaantumatta pyytää apua myös intiimiasioissa. Tähän asti olen selviytynyt peseytymisestä itsenäisesti.”
Leenan avustajana toimiva Aira ei tiennyt Parkinsonin taudista neljä vuotta sitten juuri mitään: ”Kun tutustuin Leenaan, hän vielä käveli. Minä pelkäsin koko ajan hänen kaatuvan tahattomien liikkeiden ja tasapainohäiriöiden yllättäessä. Leena kuitenkin rauhoitteli minua ja vakuutti pysyvänsä pystyssä, vaikka tilanteet vaarallisilta näyttivätkin.”

Jo vuosia päivätyönsä ohella avustajana toiminut Aira on tutustunut tehtävissään moniin neurologisiin sairauksiin ja avustaa ihmisiä yleensä myös intiimihygienian hoidossa, esim. katetroinnissa. Leenan itsenäinen selviytyminen mm. peseytymisessä yllättikin hänet, samoin sorminäppäryys ja erilaisten työkalujen sujuva käyttö.

”Kun Leena keskittyy tekemisiinsä, ei vapina vaivaa. Teemme yhdessä kaikkea mahdollista: kokkaamme, käymme teatterissa ja konserteissa, harrastamassa ja ulkona syömässäkin aika usein”, kertoo Aira.

”Avustettavistani moni on ollut aktiivisesti urheilua harrastava, ja olen matkustanut avustettavieni mukana ulkomaille, kun he ovat kilpailleet paralympialaisissa. On hienoa huomata, että ihmiset sairauksista ja vammoista huolimatta jatkavat sinnikkäästi liikuntaharrastustaan heille soveltuvassa muodossa. Mahdollisuuksia kyllä on. Leena esim. pelaa pukkaa ja kesäisin petanqueta Parkinsonin tautiin sairastuneiden kanssa. Kolmisen vuotta sitten hän aloitti keilailun, joka pitäisi saada yhdeksi lajiksi myös paralympialaisiin.”

Luopumista vaan ei luovuttamista
Ajokortistaan Leena luopui lapsiensa kehotuksesta vuosi sitten. Ilman tuskaa se ei sujunut, sillä Leena tottui työssään ajamaan 35 000 km vuodessa ja nautti auton tuomasta vapauden tunteesta. ”Ymmärsin kuitenkin lasteni huolen, sillä liikenteessä vaaditaan erittäin nopeaa reaktiokykyä, ja olenhan minä sairastanut jo pitkään.”

Eristäytymistä ei ajokortista luopuminen ole Leenalle kuitenkaan merkinnyt. Espoon myöntämät 22 ilmaismatkaa kuukaudessa mahdollistavat osallistumaan niin Parkinson-toimintaan kuin kuihinkin harrastuksiin.

Invataksin kuljettajat Leena on todennut erittäin avuliaiksi ihmisiksi, jotka käyvät auttamassa hänelle takin päälle ja kengät jalkaan, kun jäykkyys ja jähmeys yllättävät lähtötilanteessa.

Kokemuksesta Leena tietää jo, että pyörätuolilla pääsee useimpiin paikkoihin ja myös inva-wc löytyy ongelmitta. Säästyäkseen yllätyksiltä hän soittaa aina etukäteen kohteenaan olevaan paikkaan varmistaakseen pyörätuolilla kulkemisen mahdollisuuden.

”Kansallisteatteriin pienelle näyttämölle mennessäni yllätyin, ettei teatteriin päässytkään sähköpyörätuolilla. Onneksi invataksikuljettaja lainasi minulle autosta tavallista pyörätuolia, jota saatoin käyttää näytöksen ajan”, Leena muistelee.

Siihen, että joutuu tekemään monet asiat toisin kuin terveenä, Leena sanoo sopeutuneensa. Luovuttamista ja sohvan pohjalle jäämistä hän ei kuitenkaan ole koskaan harkinnut.
”Jos annan periksi, se on menoa. Yritänkin kaikin tavoin välttää eristäytymistä ja jäljellä olevan terveyteni laiminlyömistä. Joku sanoo menettäneensä sairastuttuaan ystävänsä. Omalla kohdallani rinnalla kulkevat ihmiset ovat sen sijaan lisääntyneet, ja ystävikseni ovat jääneet myös muutamat entiset asiakkaani.”

Fysioterapeutti käy tällä hetkellä jumppauttamassa Leenaa kotona joka viikko. Kun sanat juuttuivat Leenan kurkkuun Parkinsonin taudin alkaessa oireilla äänessä, löysi hän avun puheterapiasta.
”Puheterapiassa sain ääneni takaisin. Laulun havaitsin terapian aikana loistavaksi äänen ja nielemisongelmien huoltotavaksi, ja saman huomion on tehnyt moni muukin Parkinsonin tautia sairastava. Nyt Uudenmaan Parkinson-yhdistys haluaa koota yhteen laulusta innostuneita ihmisiä säännöllisesti kokoontuvaan lauluryhmään. Vaikka haaveilinkin alun perin kunnianhimoisesti oikeasta kuorosta, totesin, että laulamalla ääntään harjoittavien ihmisten ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti, kuntouttaa riittävästi. Laulu ei vapauta vain ääntä, vaan myös mielen”, kertoo Leena.
Menneen kesän lämpöä ja vehreyttä hän muistelee kaiholla ja suree samalla sitä, että ensi kesänä hänen maisemansa saattaa olla kokonaan toinen. Periaatepäätöksen muuttamisesta pienempään ja Leenan liikkumista ajatellen sopivampaan asuntoon Sipilät ovat jo tehneet.

”Tästä maisemasta on vuosien kuluessa tullut osa minua. Näin iltojen pimetessä sytytän joka ilta terassille kynttilän, jonka valossa istun ja säilön mieleeni tulevan varalle menneen kesän muistot.”


Arja Pasila



Kuvatekstit
”Lastemme ei pieninä tarvinnut koskaan etsiä leikkitovereita naapurustoa kauempaa. Nyt suurin osa asukkaista on vaihtunut. Kaksostytöt Veera ja Viivi asuvat seinänaapurissa ja tulevat avukseni mielellään aina kun sitä pyydän”, Leena kertoo.

Myös Leena Sipilän Maija-kissa, lyhytkarvainen persialainen, viihtyy kesäisellä terassilla, tällä kertaa avustaja Aira Karlssonin sylissä.

Osan pihatöistä Leena tekee tuolissa istuen. Maahan pudottautuessaan hän työskentelee pienet pehmusteet polvien alla: ”Joudun ottamaan lääkkeeni 8 kertaa päivässä. Lääkeannostelijat ovat osoittautuneet hankaliksi, ja keksinkin minigrippussit, joihin pakkaan yksittäiset lääkeannokset ja kirjoitan päälle ottamisajat. Lääke on silloin helppo ottaa maassa makaavasta pussista pihatöitä tehdessä.”

Sukulaisia esittelyssä: Kirsti Taattola

Paluu alkuun

sukutaulu 1575

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Sukulaisia esittelyssä -sarjamme kysymyksiin vastaa nykyinen esimiehemme Kirsti Taattola. 

1. Esittele itsesi
Olen Kirsti Taattola, os. Sipilä, Martin nuorin tytär, syntynyt vappuaamuna 1949. Kasvoin sisarussarjan kuopuksena, Jorman, Karin, Pirjon ja Riston kanssa Kaarelan Martinkalliolla. Huolettomat lapsuuden Kesät vietimme Soukossa Viialassa. Opiskelin Viikissä maatalousmetsätieteiden maisteriksi. Nyt toimin vanhempana asiantuntijana Maatalousyrittäjien työterveyshuollon keskusyksikössä Työterveyslaitoksella Kuopiossa. 

Kiinnostuin maatalouden työtekniikkaa opiskellessani ergonomiasta ja pääsin apulaistukijaksi Työterveyslaitokselle Helsinkiin valmistumisvaiheessa vuonna 1975. Siitä lähtien olen ollut laitoksella eri tehtävissä. Vuonna 1977 toimeni siirrettiin Kuopioon. Päätyönä on ollut maatalousyrittäjien työterveyshuollon kehittäminen. Työhöni kuuluu tutkimusta, koulutusta, tiedottamista, kokouksia, näyttelyihin ja moniin erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista. Nykyisin matkustan noin 30-40 päivänä vuodessa, välillä myös ulkomaille.



Olen toiminut vuodesta 1991 sivutoimiemäntänä Nilsiässä Pertin isännöimällä Taatonniemen tilalla. Työmatkaa kertyy yhteen suuntaan 64 kilometriä. Tilalla oli aikanaan lypsykarjaa, mutta vuodesta 1994 lähtien rehuviljantuotanto ja metsätalous. Harrastuksena Pertillä on kaksi suomenhevosruunaa. 

Olen neljän lapsen onnellinen mumma. Tampereella asuva Soile-tytär on kunnostautunut äitiään paremmin sukuseuran uusien jäsenten tuottamisessa!

2. Mitä toimiminen sukuseurassa on Sinulle merkinnyt?
Yllätyin, kun minua esitettiin ja kannatettiin sukuseuran esimieheksi. Olen käynyt melko harvoin sukukokouksissa työ- ja kotiesteiden vuoksi. Pidän sukuseuramme esimiehen tehtävää tärkeimpänä tämän hetkisistä luottamustoimistani. Olen yrittänyt tutustua seuran arkistoon. Hallituksen pitkäaikaisten jäsenten tuella pääsin hyvin sisään seuran toimintaan. Sukuseuran rutiineihin kuluu yllättävän paljon aikaa. Suurimmat haasteet ovat: miten saamme nuoret sukulaisemme kiinnostumaan toiminnasta sekä miten saamme toimitettua täydennysosan sukukirjaan. "Tammelan sukuhaaraan" tutustuminen on ollut mielenkiintoista. 

3.Kerro jokin Sinulle tärkeä sukuun liittyvä muisto 
En osaa yksilöidä erityisesti yhtä muistoa. Suvun tapaamiset liittyvät vahvasti Viialaan ja kesään. Sipilän veljekset Väinö, Lauri ja Martti pitivät tosiinsa sekä sisareensa tiivisti yhteyttä. Lämmöllä muistelen naistenviikon nimipäiväkierrosta. Olgan päivät Härsilässä, Kirstin päivät Soukossa ja Martan päivät hänen vanhassa kammarissaan. Martan päiviä muistellessa aistin nytkin kammarin tuoksun, näen Martan hymyn ja maistan kirpeän siman, jota usein oli tarjolla. Kammariin mahtui kerralla yllättävän paljon sukua, me lapset tietenkin leikimme ulkona kalliolla. Myös kyläilyt Rautasen sisarusten Suvipirtissä kuuluivat kesään. Tarjolla oli aina Tampereen leipomoiden herkkuja. Aika kultaa muistot. Lapsena nämä vierailut eivät varmaankaan tuntuneet niin hauskoilta kuin nyt jälkeenpäin muistellessa!

4.Mitä päiviisi / viikkoosi kuuluu?
Herään ennen kuutta, seitsemän maissa ajelen Kuopioon työpaikalle, jos ei ole matkapäivä. Suurin osa päivästä kuluu näyttöpäätteen äärellä. Sähköpostissa tulee päivittäin kysymyksiä, joihin vastaan. Kysyjinä ovat työterveyshuollot, ProAgria maaseutukeskusten neuvojat tai opiskelijat. Keskusyksikkömme on neljän henkilön kiinteä tiimi ja päivittäin on pikkupalavereita. Meneillään on tutkimuksia, joiden analysointiin ja raportointiin pitäisi löytyä aikaa. Kirjoitamme tiedotteita laitoksen internet sivuille. Toimitamme vuosittain asiakastiedotetta, johon tulee kirjoitettua pari kolme juttua, ja päivitämme www.ttl.fi/maatalous aihesivuja. Viikonloput kuluvat sitten kotitaloustöissä ja
EU:n määräämissä paperihommissa. enää en juuri maataloustöitä tee. Silloin kun meillä vielä oli lehmiä, lypsin joskus jopa itsekseni, jos Pertillä oli muuta työtä.


5.Kerro harrastuksistasi/saavutuksistasi!
Isä piti kunto- ja hyötyliikuntaa tärkeänä. Taustana olivat Tahko Pihkalan opit. Sitä perua on säännöllinen liikunnan tarve. Nautin luonnossa, erityisesti metsässä ja järvellä liikkumisesta. Olen intohimoinen sienestäjä ja yritän käydä metsässä pari - kolme kertaa viikossa. Kesällä soutelen ja kalastan kahden kissamme kanssa. Talvella hiihtelen enimmäkseen omia latuja metsätiellä tai jäällä. 

Pikku hiljaa olen joutunut mukaan erilaisin yhdistyksiin: Vuotjärven kylätoimikunta, Nilsiän luonnonsuojeluyhdistys, Nilsiän seurakunnan johtokunta ja Vuotjärven lähetystyöseura. Näissä toimin aktiivisesti, mutta olen "jäsenmaksujäsenenä" monessa muussakin yhdistyksessä kuten Pohjola- Norden, Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Tärkein saavutus oli saada tytär täysi-ikäiseksi ja "jaloilleen". Väitöskirja taitaa jäädä tekemättä. Julkaisuluettelooni on kertynyt noin 340 julkaisua, joten mahdollisuuksia kirja tekoon olisi ollut. Aikanaan pidin pätevöitymistä tärkeämpänä viettää aikaa tyttäreni kanssa. Myöhemmin pitkät työmatkat ja maatilan pyörittämisen tukeminen EU-byrokratiassa on vienyt voimavaroja.

6.Mikä on mieleenpainuvin matkakohteesi?
Pääsin lapsena mukaan monelle matkalle useisiin Euroopan maihin. Työmatkoja on ollut Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä, Ukrainassa, USA:ssa, Kanadassa ja Japanissa. Yksi merkittävimmistä kokemuksista oli maaliskuussa 1987 keksiyöllä käynti Sacre´-Coeur kirkossa Pariisissa. Olin käynyt kirkossa päivänvalossa, mutta kävin kirkossa uudelleen parin työystävän kanssa keskiyöllä täyden kuun loisteessa. Tunnelma kirkossa oli levollisen harras, eikä turistiryhmiä ollut paikalla. Ainakin minä aistin Korkeimman läsnäolon. 

Kotimaan kohteista ehdottomasti rakkain on talvinen Pyhä-Luoston kansallispuisto, jossa olen hiihdellyt 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Erityisesti haluan mainita Pyhätunturin Isokurun, jossa olen käynyt myös toukokuun lopulla, kun koivut olivat hiirenkorvalla. Kerran huhtikuussa olen onnistunut kapuamaan Noitatunturille, useimmiten on ollut epäsuotuisa sää. 

7.Kenelle sukuseuran henkilölle haluat osoittaa kysymykset?
Kummipojalleni Jouko Sipilälle joka on sukuseuran uusi jäsen.

Sukulaisia esittelyssä: Ilkka Manni

Paluu alkuun

sukutaulu 6201

14. helmikuuta 2008

Heikki Sipilä halusi esittää sukukysymykset hallituksen jäsenelle Ilkka Mannille. Heikin ja Ilkan tyttäret pelasivat myös koripalloa samassa joukkueessa tietämättä ensin olevansa sukua.

Espoon Laajalahdessa 2008-02-10

Esittele itsesi

Olen äidin puolelta Akaan Sipilän sukua ja siinä Tammelan sukuhaaraa. Urjalasta Akaan pappilaan tilanhoitajaksi muuttanut Johan Axelsson kävi ajallansa kosiomatkalla Varrasniemen tilalla, onnistui asiassaan ja vihittiin talon tyttären Matilda Mariana Heikintyttären kanssa 11.9. 1881. He muuttivat seuraavana vuonna Tammelan Torron kylään ja ryhtyivät sotilasvirkatalon vuokraajiksi, sittemmin omistajiksi. Sukunimeksi he ottivat talon mukaan Marttila. Heille syntyi neljä lasta, joista tytär Josefina, s.1888, on äitini äiti. Varrasniemen tytär Matilda on siis äitini isoäiti.

Josefina avioitui Kuusjoen Kanungin kylään Ylivesän talon isännän August Kiven kanssa. Etäisen kosinnan mahdollisti puhemies. Taloon syntyi neljä lasta, jotka kaikki olivat tyttäriä, vanhin heistä äitini Helvi. Hänestä tuli Kiikalan kirkonkylässä sijaitsevan Litsin tilan emäntä, mentyään naimisiin Somerolta kotoisin olevan Reino Heimo Dominicus Mannin kanssa aivan talvisodan alla. Heille syntyi neljä lasta, Marjo, Ilkka, Riitta ja Paula.

Omaan perheeseeni kuuluvat vaimo Kaija sekä tyttäret Essi ja Kati. Kotini on Espoon Laajalahdessa ja tyttäreni asuvat täällä lähialueilla.

Kovin naisvoittoiselta siis näyttää matkani sukukartalla Akaalta Tammelan, Kuusjoen ja Kiikalan kautta tänne Espooseen.

Mitä viikkoosi kuuluu?

Olen nyt 66-vuotias. Runsas kolme vuotta sitten tapahtui kohdallani suuri muutos, kun jäin eläkkeelle Suomen ympäristökeskuksesta. Olin sitä ennen työskennellyt yhtämittaisesti 37 vuotta vesi- ja ympäristötekniikan alaa koskevissa tehtävissä eri virastoissa. Olin koko tuon ajan osallistunut vapaa-aikoina aktiivisesti myös kotitilan viljelyyn. Kun nyt pari vuotta sitten nykysuuntausta noudattaen annoimme sisareni Riitan kanssa pellot vuokralle, niin muutos elämänmuodossa on ollut todella suuri. Sitä olen lieventänyt mm. lisäämällä aktiviteetteja metsänkorjuun ja –hoidon alalla. Lämpimät ja märät kelit ovat toki haitanneet näitä töitä. Matka täältä Laajalahdesta Litsin tilalle on vain 90 km ja ajassa 1 tunti, joten Litsin käyttö kaikinpuoliseen askarteluun ja työhön sekä vapaa-ajanviettoon on ollut hyvin mahdollista.

Vaimoni Kaija on myös eläkkeellä ja hänellä on riittänyt tehtävää Essin lasten hoidossa ja meikäläisen passaamisessa. Ajankuluumme kuluu vuosittain tyypillisesti pari viikon ulkomaanmatkaa ja pari Lapinreissua.


Jokin sukuun liittyvä juttu/muisto

Joskus v. 1992 tienoilla Mimma oli käymässä meillä. Sipilöitä on paljon Suomessa. Tuli kuitenkin mieleeni kysyä , että onko hänen sukunsa Akaalta päin. Olin nimittäin joskus saanut äidiltäni Lauri Sipilän lähetelapulla varustetun valtionarkiston selvityksen vuodelta 1933 koskien Borgmestarin eli Sipilän talon isäntiä ja emäntiä. Sen oli Lauri antanut isoäidilleni Kuusjoella kylässä käydessään. Heikki selvitti vielä kirkkoherranvirastoista Matildan vaiheita ja niin tuli Tammelan sukuhaara mukaan sukuseuramme toimintaan.

Hieman yllättävää oli sekin, kun viime sukukokouksen alkuesittelyjen pohjalta selvitimme, että Wikstedtin avioparista sekä Raili että Börje ovat minulle sukua. Raili on minun äitini sukutaustassa ja Börje minun isäni sukutaustassa. Kuulumme Börjen kanssa Lietzen-sukuun, joka on lähtöisin Ruotsista.


Miten pidät yhteyttä sukulaisiin?

Osallistun sukuseuran hallituksen työskentelyyn ja vuosittaisiin sukukokouksiin.
Pyrimme Kaijan kanssa käymään kerran kesässä Tammelassa Torrolla Marttilan talon isäntää Heikki Yrjölää tervehtimässä. Samoin Tammelan kirkolla äidin sukupolvea olevaa pirteää pariskuntaa Kaisa ja Verneri Haavistoa tapaamassa. Salossa käydessämme pyrimme käymään tervehdyksellä äidin siskon Eila Laaksosen luona. Meillä serkuilla sekä isäni että äitini puolelta on viime vuosina ollut tapana pitää 50- ja 60-vuotispäiviä. Monet ovat ajoittaneet kutsunsa kesään!


Kenen sukulaisen haluaisin vastaavan kysymyksiin seuraavaksi?

Toinen serkkuni Marja Anneli Pekkonen (ks. sukutaulu 6320) toivottavasti vastaa kysymyksiin. Marja on käynyt usein sukukokouksissamme. Lisäksi isä taisi olla peräti satulaseppä. Tuosta ammatista ja elämästä sen ympärillä olisi varmaan vieläkin mielenkiintoista jotain lukea tai kuulla.